tiistai 22. tammikuuta 2019

Valo

Valo. Mikä voisikaan olla yhtä ihana asia? Ei kai mikään. Keskellä pimeää marraskuuta yksikin auringonsäde saa minut hymyilemään, vaikken kärsikään syysmasennuksesta. Valo vain on ihana asia. Se saa minut onnelliseksi.

Valo muistuttaa minua onnellisista asioista, maailman parhaasta matkasta Viroon, uimisesta omalla mökillä pikkuveljen kanssa, hymyilemisestä, nauramisesta, hetkistä kummitädin kanssa, joka on talvet kaukana pohjoisessa. Valo saa minut unelmoimaan hetkistä parhaan ystäväni kanssa. Se saa minut elämään hetkessä ja unohtamaan kaiken muun.

Joskus pimeys valtaa minut hetkeksi myös sisältä, ja niinä hetkinä en halua kadottaa valoa. Valo saa minut voimaantumaan. Se on tärkeää minulle. Valo. Etenkin auringonvalo. Aurinko on maailman paras valonlähde. Kaunis, voimannuttava ja lämmittävä.

Valo on jättänyt jäljen minuun, on aina jättänyt. Valo ei ikinä katoa minusta, ei silloinkaan, kun kaikki muu minusta on jo kadonnut.


3/4 osa sarjasta Kun kaikki muu minusta on jo kadonnut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi ❤