On tavallaan outoa ajatella, että tää blogi on oikeasti ollut olemassa jo viisi vuotta. Viisi vuotta on mun reilu 19-vuotiaasta elämästä yksi neljäsosa, eli ihan kohtuullisen pitkä aika. Sitä se on etenkin, jos huomioidaan se, että alkuun tää blogi oli innokkaan 14-vuotiaan kirjoittajan sitkeä päähänpisto. Samaan aikaan tää viisi vuotta ei kuitenkaan tunnu niin hurjalta: mä en muistaakseni edes silloin 14-vuotiaana ajatellut mitään tarkkaa ajankohtaa tän blogin lopettamiselle. Ja vaikka kirjoitustahti on vuosien varrella erinäisistä syistä johtuen melkoisesti hidastunutkin, en juurikaan ole pohtinut pillien pussiin laittamista. Ikuinen projekti Rpkv tuskin sentään on, mutta ainakin toistaiseksi oon ajatellut pitää blogin pystyssä. Ja onhan mulla vielä tän blogin tärkein tavoitekin saavuttamatta, sillä omaa kirjaa tai paremminkin romaania en ole vielä julkaissut.
Vuosien varrella oon useaan otteeseen muistellut Rpkv:n synttäripäivänä omaa matkaani kirjoittajana lähinnä laadullisesta näkökulmasta. Vaikka laadullisen kehityksen pohtiminen verrattain kiinnostavaa onkin, halusin kuitenkin kehittää 5-vuotispäivän kunniaksi jotain erilaista. Pohdinnan jälkeen mä päätin, että haluan nostaa esiin etenkin yksittäisiä tekstejä viimeisten viiden vuoden ajalta. Mä nostan esiin yhteensä seitsemän tekstiä, joiden joukossa on niin novelleja kuin runojakin. Miksi mä sitten nostan juuri kyseiset seitsemän tekstiä esille? No, suurimmaksi osaksi siksi, että ne ovat jääneet mulle itselleni parhaiten mieleen syystä tai toisesta. Tarkempia perusteluja löytyy kuitenkin jokaisen tekstin alta :D.
2019: Katto
Ensimmäiseltä blogivuodelta mä valitsin novellin Katto. Tää on yksi harvoista vuoden 2019 teksteistä, joihin oon edelleen tyytyväinen. 14-vuotias minä on onnistunut luomaan tähän novelliin mielenkiintoisen rakenteen, ja myös kielellisesti novelli on jopa yllättävän onnistunut. Katto on mulle myös hyvin tyypillinen novelli, sillä siinä ei sinänsä tapahdu juuri mitään, vaan se on ikään kuin tilannekuvaus, paikalleen pysähtynyt hetki. Novellissa kertoja makaa sängyllä kattoon tuijottaen ja pohtii rakkautta, sen repaleisuutta ja mahdottomuutta. Katossa onkin musta jokseenkin suuria ajatuksia juuri rakkauteen liittyen: suurinkaan rakkaus ei välttämä saa ihmisiä pysymään yhdessä.
2020: Hämärää
Toiselta blogivuodelta haluan ehdottomasti mainita viisiosaisen, alkujaan kesäsarjana toimineen novellisarjan Hämärää. Novellisarjassa seurataan Seljaa ja Tomasta yhden hämärän kesän ajan. Tässäkin novelli(sarja)ssa mä pidän itse erityisen paljon rakenteesta, sillä tapahtumia päästään seuraamaan niin Seljan kuin Tomaksenkin näkökulmasta. Hämärää on myös hyvä esimerkki siitä, millaisia mun kirjoittamat tarinat yleensä on, sillä kipua ei tässäkään tarinassa päästä unohtamaan.
2021: Vellovan meren saari
No, miten tämän nyt sanoisi :'D. Vellovan meren saari ei ole mulle tyypillinen teksti, enkä todennäköisesti koskaan olisi kirjoittanut kyseistä novellia ilman erästä lukion äidinkielen kurssia. Vellovan meren saari -novellissa päästään aavan meren ja murhamysteerin keskelle ja mä itse koen, että novellin suurin onnistuminen tapahtuukin jännitteen rakentumisessa. Tähän listaukseen mä valitsin sen kuitenkin ennen kaikkea erilaisuutensa vuoksi: Vellovan meren saari -novellissa ei nimittäin käsitellä lainkaan rakkautta, vaikka lähes kaikissa muissa mun teksteissä rakkaus on läsnä tavalla tai toisella.
Tältä vuodelta en sitten osannutkaan valita vain yhtä tekstiä, joten mä nostan tässä esille nyt kaksi kielteisesti otsikoitua runoa. Sanoisin, että vuonna 2022 mä olen löytynyt oman tyylini kirjoittaa runoja. Jos mun novellitkaan ei nyt mitään ilopillereitä ole, niin runot menee vielä syvempään päätyyn. Nykyään runot tavallaan ovatkin mulle kaikista henkilökohtaisimpia tekstejä, joihin puran värikynien avulla synkimmät pään sisäiset ajatukset. Runoissa En ole vielä valmis hukkumaan ja En kirjoita sinulle käsitelläänkin kahta lähekkäin kulkevaa aihetta, mielenterveyttä ja yksinäisyyttä. Mä koen, että oon näissä kahdessa runossa onnistunut kuvaamaan sitä, miltä yksinäisyys ja halu kaikesta huolimatta elää, tuntuvat. Sen vuoksi ne ovat myös mulle erityisen tärkeitä tekstejä.
Ja ettei nyt liian riehakkaaseen tunnelmaan päästä, niin jatketaan vielä samoja aiheita käsittelevällä novellilla. Viime keväänä julkaistu Kaikki hyvin, terveisin särkynyt on paitsi yksi harvoista viime vuonna blogissa julkaistuista teksteistä, myös teksti, johon mä aidosti olen tyytyväinen. Novellissa käsitellään jokseenkin pirstaleina olevaa mielenterveyttä, kipua, luottamusta toiseen ihmiseen ja vielä kyseisen luottamuksen tietynlaista särkymistä ilman, että toinen on tehnyt mitään väärää. Kaikki hyvin, terveisin särkynyt on ehkä pohjimmiltaan kipeä novelli ihmissuhteista, joiden olisi toivonut menneen toisin.
Paras novellisarja: Lopun jälkeen (2020–2022)
Tämän novelli- ja runolistauksen lopuksi mun on melkeinpä pakko mainita vielä Lopun jälkeen -novellisarja, jota mä kirjoitin ja julkaisin vuosina 2020–2022. Tarinassa seurataan Mikaelaa ja Nooaa lukiovuosina ja hieman niiden jälkeenkin. Tarinan keskeisiä aiheita ja teemoja ovat kuolema ja suru, mutta myös onnellisuus ja uskallus elää kaiken tapahtuneen jälkeen. Mulle LJ on tärkeä tarinasarja monista syistä, kuten siksi, että sen kirjoittamisen aikana kehityin valtavasti kirjoittajana. Ehkä vielä tärkeämmän siitä tekee kuitenkin se, että jaksoin kirjoittaa tarinan alusta loppuun saakka. Lopun jälkeen ei nimittäin ole kovin lyhyt tarina, sillä se on noin 230 A4-sivua pitkä. Vaikka kirjoittaminen siis takkusikin pahasti viime vuonna, tiedän silti, että pystyn vielä joskus toteuttamaan haaveeni romaanin kirjoittamisesta.
_________________________________________________________________________________
Siinä ne sitten oikeastaan olivatkin, seitsemän mulle parhaiten mieleen jäänyttä tekstiä viiden blogivuoden ajalta. Mikä matka tää tavallaan onkaan ollut. Viisi vuotta sitten mä olin aloitteleva kirjoittaja, nyt jo ehkä vähän kokeneempi mutta edelleen yhtä keskeneräinen. Kirjoittaminen on mulle edelleen valtavan tärkeä asia, jonka mä koen mun suurimmaksi voimavaraksi ja vahvuudeksi. Siitä mun on osittain kiittäminen teitä lukijoita: ilman teidän ihania kommentteja en välttämättä uskoisi omaan kirjoittamiseeni kovinkaan paljoa. Ja vaikka teitä lukijoita ei näin viiden blogivuoden jälkeen ihan hirveästi olekaan, oon silti tosi iloinen teistä, jotka luette mun tekstejä <3. Toivon mukaan mä pystyn tarjoamaan teille tänä vuonna viime vuotta enemmän luettavaa.
Kiitos vielä, kun ootte mukana mun kirjoittajamatkassa! ❤️ Ja jos teillä on jotain suosikkitekstejä vuosien varrelta, niin kuulisin niitä mielelläni tuolla kommenteissa ❤️
