Ulkona lentää lehtiä ja lintuja. Vieressä kulkeava hiekkatie pöllyää, kun satunnaiset autot kulkevat ohitse. Tuuli puhaltaa nurkissa, mutta ei pääse sisälle asti. Ikkuna on vain hieman raollaan, oikeastaan lähestulkoon kiinni. Vielä ei ole kylmä, mutta sekin vaihe on jo tulossa. Eilen mökiltä tullessa suolle laskeuduttaessa viileys tuli hupparinkin läpi. Syksy on kulman takana, eikä se haittaa mua. Ei tänä vuonna. Ei minkään syyn takia.
Mun kesä kului nopeasti. Heinäkuussa en ehtinyt juurikaan kirjoittaa, sillä päälle painoivat kolmet juhlat, koiranpennun hakeminen kotiin ja stressi siitä, että omistan varmasti kaikki 1. jakson kirjat. Vaikka veljeni olikin säästänyt lähes kaikki lukiokirjansa, muutamat kirjat hän oli myynyt, kun ei itse tarvinnut niitä kirjoituksia ajatellen. Niinpä mun piti tarkkailla ahkerasti lukion kirjalistaa, tulkita kiertotuntikaaviota ja miettiä, etten varmastikaan jätä mitään asiaa huomioimatta. Nyt, kun lukion 1. jakso on jo hyvässä vauhdissa, pitäisi varmaan kaivaa veljen kätköistä seuraavan jakson kirjat. Vähän arveluttaa edelleen aloittaa pitkä matematiikka, mutta kai mun pitäisi vaan luottaa siihen, että kovalla työllä voin jopa ylittää itseni. Suurin ongelma tulee ehkä olemaan se, että mua tulee ärsyttämään aika hitosti, jos nyt joutuisin jättämään leikin kesken. Vaikka kyllähän mä tiedän, että on järjetöntä yrittää tehdä väkisin jotain. Mutta juuri nyt multa löytyy jopa hieman taistelutahtoa. Hemmetti, ainakin mä haluan yrittää!
Melkein kuukausi sitten meille tuli pieni pallero, meidän karvavauva. F on aika reipas pikkupoika, sitä eivät ihmiset tai oudot äänet pelota. Autossa oleminen ei ole kivaa hommaa silloin, kun joudutaan ajamaan kuoppaista ja mutkaista tietä pitkin - F voi vielä pahoin. Vaikka F on ihana, pörröinen pentu, osaa se välillä tehdä myös kipeää, vaikkei se sitä tahallaan tekään. Sen hampaat vain ovat vielä muutaman kuukauden ajan hirveän terävät. Nyt pitää vain toivoa, että omat sormet pysyvät suhteellisen haavattomina :D .
Tänä kesänä mä olin pelkästään kotona lukuunottamatta niitä muutamia päiviä, jotka olin kummini kanssa naapurikunnassa. Ehkä sitä jatkuvaa kotona olemista helpotti se, että tänä kesänä vietin ekaa kertaa ikuisuuteen monta tuntia ystäväni kanssa kylää ympäri kävellen ja jutellen. Vaikka mä olenkin introvertti henkeen ja vereen, on musta silti kivaa nähdä ihmisiä. En kaipaa väkijoukon keskelle, enkä aina edes kaipaa sitä hälinää ympärille, mutta annos elämää ympäriltä toisinaan tekee ihan hyvää.
Mä toivon, että nyt lukion alettua alkaisi kirjoittamisellekin löytyä taas oma aikansa ja paikkansa. Ainakin tuo Hämärää #3 alkaa olla jo voiton puolella, vaikka kesäsarja uhkaakin venyä syksyn puolelle. Lopun jälkeen jatkuu myös, kunhan saan tuon osan nro 17 kirjoitettua valmiiksi. Vaikka nyt oon pitänyt puoliksi vahingossa lomaa kirjoittamisesta, oon kuitenkin kaivannut sitä osaksi mun elämää. Kyllä se tästä taas lähtee. Pakkohan sen on.
Kesällä 2020...
• kävin uimassa ilman saunaa.
• stressasin toisinaan typeristäkin asioista.
• katsoin myöhäisillan leffan (joka ei perinteitä rikkoen ollut James Bond :D)
• luin muutaman oikeasti hyvän kirjan.
• söin hyvin.
• kävelin pidempiä matkoja kuin koskaan aiemmin.
• katsoin (ja kuvasin) auringonlaskua kivellä istuen.
• tuskastuin keskellä metsää hyttysiin.
• keräsin mustikoita.
• hikoilin niin päivisin kuin öisinkin.
• soitin kitaraa.
• lauloin Everything Pianolla -kanavan tekemän Teuvo, maanteiden kuningas -pianotutoriaalin päälle (ja oikeastaan monien muidenkin kyseisen kanavan tutoriaalien päälle).
• katsoin Vain Elämää -ohjelman kauden seitsemän syystä x.
• kuuntelin YLE:n Kaikki huutaa Dingo! -kuunnelman Yle Areenasta.
• pidin huonekuuseni hengissä huolimatta siitä, että kastelu meinasi unohtua välillä.
• kuuntelin jonkin verran musiikkia englanniksi.
• olin pettynyt itseeni.
• annoin itselleni luvan ottaa rennosti
• kävin läpi asioita, joista haluan päästää lopullisesti irti.
• elin joinain hetkinä täysillä, sydän ja mieli auki ilman pelkoa siitä, että kaikki menisi pilalle.
