Kristian
Se, mitä Jessi oli sanonut minulle, tuntui pahalta.
Mä en voi suudella sua.
Miten niin et voi? halusin huutaa hänelle, vaikka tiesin, ettei Jessi ollut tehnyt niin ilkeyttään. Hän vain pelkäsi ja siitä seurasi suojamekanismi häntä itseään kohtaan. Hän suojeli itseään perääntymällä. Ja kai hän koitti suojella minuakin, vaikka se ei siltä tuntunut. Koitin tavoittaa uudelleen Jessin katsetta, jonka olin kadottanut. Hän katsoi jonnekin huoneen nurkkaan. Ja vaikka en osannutkaan lohduttaa häntä, koin tarpeelliseksi hivuttautua lähemmäs häntä, jotta hän voisi painaa päänsä olkapäätäni vasten. Hiljaa Jessika painoikin päänsä vasten olkapäätäni. En voinut olla ajattelematta jotain toista tilannetta, jossa meidän ei olisi tarvinnut kieltää tunteitamme. Olisin voinut vetää itseäni huomattavasti lyhyemmän naisen syliini ja kietoa käteni hänen ympärilleen. Mutta päädyin taistelemaan pettymystä vastaan ja silitin varovaisesti Jessikan päätä.
-Kaikki on hyvin, kuiskasin, vaikken itsekään uskonut siihen.
Ehkä kaikki olisi ollut hyvin, jos olisin uskonut siihen, mitä hänelle sanoin.
Jessika
-Musta meidän ois parempi olla vaan frendejä. Mä en halua satuttaa sua, Kristian. Anteeks, että mä taas sotkin kaiken. Unohdetaanko koko juttu? kysyin.
-Sä oot varmaan oikeassa. Unohdetaan koko homma, eihän siinä ehtinyt tapahtunut mitään. Mä soitan sulle, Kristo vastasi ja avasi sitten oven astuakseen ulos, mutta palasi kuitenkin halaamaan minua nopeasti.
-Hyvää yötä, frendi, hän kuiskasi ja lähti sitten taakseen katsomatta.
Tuijotin pimeässä huoneessani kattoon, ja mietin sitä, kuinka vaikeaa oli olla sanomatta Kristolle niitä kolmea pientä sanaa. Pelkäsin, etten pystyisi tukahduttamaan tunteitani, jotka paloivat mielessäni kuin juhannuskokko. Tunsin yhä Kriston huulet polttavina omillani, vaikka en edes ollut suudellut häntä. Kierähdin sängylläni toiselle kyljelleni ja muistin tarkkaan, miltä Kristo oli näyttänyt nukkuessaan vieressäni pitkät jalat koukkuun vedettynä. Hän oli ollut suloinen nukkuessaan niin. Ja sen ajatteleminen teki kipeää. Sä nukuit aina paremmin mun kanssa, ajattelin. Niin Kristian oli ainakin väittänyt, enkä pitänyt sitä täysin mahdottamana. Kunpa asiat olisivat olleet helpompia.
Elena katsoi minua päätään pyöritellen.
-Jessi, mähän sanoin sulle! Sä et pysty pitämään tunteitasi kurissa, eikä se varmaankaan ole edes kannattavaa tuossa tilanteessa. Mieti tarkkaan, onko tuo se, mitä sä haluat siitä jätkästä.
-Se on just se ongelma! Mä tiiän, että mun pitäisi olla sen kanssa vaan kaveri, mutta kun tunteet on vähän toista mieltä... Mä en ehkä pysty kieltämään itseltäni rakkautta, myönsin vihdoin Elenalle asian, joka minua painoi. En halunnut sotkea itseäni ja Kristoa hirvittävään solmuun, jota kukaan ei saisi auki, mutta ymmärsin kyllä, että jatkamalla tunteiden patoamista meille kävisi juuri niin.
-Sun täytyy tunnustaa asia itsellesi. Sä et pääse tuosta tilanteesta mihinkään, teit sä mitä tahansa. Olisi vaan parempi sanoa, että rakastaa ja katsoa sitten, mihin se johtaa. Nyt sä aiot tehdä juuri päinvastoin, eli et missään tapauksessa myönnä mitään. Ja kai sä ymmärrät, että siitä seuraa ongelmia sun ja Kristianin pään sisälle? Elena koitti takoa järkeä päähäni. Minua se vain turhautti, sillä tiesin tuon kaiken jo entuudestaan.
-Asiat ei koskaan ollut näin vaikeita Danielin kanssa. Meillä oli vaan se suora tie, jota kulkea. Nyt mulla ja Kristolla on kivinen ja kuoppainen mäki noustavana. Enkä mä tiedä, mitä tehdä. Ainut asia, jonka mä pystyn jäsentämään, on se, etten mä halua ikinä luopua Kristosta, sanoin ja vältin Elenan katsetta, joka porautui syvälle sieluuni. En päässyt yli asiasta, joka takoi syvällä rinnassani. Enkä tiennyt, tulisinko koskaan pääsemäänkään yli.
Eräänä marraskuun pimeänä iltana astuin jälleen kerran ulos junasta Lappeenrannan rautatieasemalla. Vaikka olikin hämärää, kykenin silti erottamaan äidin hahmon laiturilla.
-Moi äiti! Ihana nähdä, sanoin halatessani äitiä. Hän hymyili ja näytti tyynemmältä kuin pitkään aikaan.
-No hei Jessi. Kiva että sie tulit käymään. Miulla on siulle uutisia, äiti sanoi. Siinä samassa uteliaisuuteni heräsi.
-Mitä? Kerro nyt! Pakko olla jotain positiivista, kun sie oot noin iloinen.
-Mm. Liittyy Janniin ja Markukseen. En mie pysty olemaan kertomatta. Markus aikoo kosia Jannia joulun alla.
Pysähdyin hetkeksi ja halasin äitiä uudelleen.
-Ei hitto miten ihanaa! Mie oon niin iloinen, että myö saadaan jotain iloistakin tähän sukuun, sanoin. Äidin silmät loistivat. Hän oli selvästi syvästi liikuttunut siitä, että hänen kummityttönsä saisi sormuksen sormeensa. Olinhan minäkin iloinen serkkuni puolesta, tietenkin olin.
-Nyt vaan toivotaan, että Janni vastaa myöntävästi. Mutta kihlajaiset eivät kuulemma ole vielä sitten silloin jouluna alla, niin se Markus ainakin puhui. Mie käsitin, että hän haluaisi pitää juhlat sitten maaliskuussa, kun heille tulee täyteen... monta vuottako heille jo tuleekaan? äiti kysyi minulta. Mietin hetken ja laskin vuosia.
-Viisi vuotta. Niin mie muistelisin. Mutta taitaa olla niin, että nyt juuri ennen joulua tulee heidän tapaamisestaan viisi vuotta, vastasin ja hymyilin muistaessani Jannin onnellisen ilmeen, kun hän oli kertonut itseään viisi vuotta nuoremmille serkuilleen, että oli tavannut ihanan miehen. Ja se mies oli ollut Markus. Ja minä ja Saara olimme nähneet Jannin kasvoilta, että tämä ei ollut aivan tavallinen mies, eikä hän näemmä ollut ollutkaan.
-Ehkä miekin vielä joskus, mumisin toivoen, ettei äiti olisi kuullut, mutta tietenkin äiti kuuli sen.
-Jessi-rakas! Totta kai siekin joskus menet kihloihin. Siun isäkin sanoisi nyt, että älä sie Jessika siitä huolehdi. Kyllä sen sitten tietää, kun se oikea osuu kohdalle, äiti sanoi ja halasi vuorostaan minua. Liikutuin itsekin niin, että jouduin taistelemaan muutamaa kyyneltä vastaan. Pilvet olivat kerääntyneet taivaalle ja tiesin, että pian sataisi.
-Lähdetään kotiin, nykäisin itseni liikkeelle ja toivoin, että isä näkisi minut äidin kanssa jostain pilven reunalta ja hymyilisi kanssamme. Enkä isää ajatellessani arvannut lainkaan, millainen vaikutus Jannin ja Markuksen kihlajaisilla olisi minun ja Kristianin suhteeseen.
7. osa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro mielipiteesi ❤