Ruusunpiikkejä käsivarsilla 1-v

En ehkä olisi uskonut vuosi sitten, että oon tässä ja nyt viettämässä tämän blogin 1-vuotis syntymäpäivää. Ajatus tuntuu hullulta, mutta hemmetin hyvältä. Yksi vuosi on kuljettu yhteistä matkaa blogin ja teidän kanssa, ja se on musta ihan huikeeta. Nyt kuitenkin jaan teille ajatuksia siitä, mikä Ruusunpiikkejä käsivarsilla oikein on.

Viime vuosien aikana oon kirjoittanut enemmän ja vähemmän, mutta syksyllä 2018 omaan pöytälaatikkoon kirjoittaminen alkoi turhauttaa. Alkoi ankara pohtiminen blogiin liittyen. Totta puhuen mua pelotti ajatus mun tuotosten julki jakamisesta, mutta lopulta 4.1.2019 päätin, että teen blogin. Sinä päivänä syntyi tämä blogi, joka oli saanut jo aiemmin nimekseen Ruusunpiikkejä käsivarsilla. Ensimmäinen teksti Sekaisin tunteista näki päivänvalon, tai no, oikeastaan yönvalon 5.1.2019 klo 0.19. Blogi oli vihdoin julkinen, mutta samalla perään iski kauhea katumus, jonka en onneksi antanut voittaa varmuutta siitä, että blogi olisi elämälleni hyvä asia.

Blogin alkuperäinen tarkoitus oli olla pääasiassa pelkästään tarina/novelliblogi, jonne en jakaisi paloja omasta elämästäni sen tarkemmin tunnetilojen kuvauksia lukuunottamatta. Aika pian tuo ajatus kuitenkin jäi, ja aloin jakaa oman elämäni kipukohtia tänne kuitenkin niin, että pidin omasta yksityisyydestäni tarkkaa huolta. Tuo on yksi syy siihen, miksi olen täällä Outski, ja miksi en julkaise itsestäni kasvokuvia. Haluan ainakin toistaiseksi pysyä tunnistamattomana, sillä henkilökohtaisten aiheiden julki tuominen on helpompaa itselleni niin, kun muut eivät saa kasvoja minulle.

Asiaa hetken mietittyäni päädyin tulokseen, että ehkä se suurin ja perimmäinen syy tämän blogin luomiseen oli kuitenkin yksinkertaisesti halu kuulla muiden mielipiteitä omista tuotoksista. Jokainen kommentti on minulle tärkeä, etenkin sanallinen palaute, vaikka tietenkin myös emojit merkkaavat, onhan joku siellä ruudun toisella puolella vaivautunut kommentoimaan. Rakentava palaute on aina tervetullutta, koska sitä tarvitaan, jos haluaa kehittyä kirjoittajana.

Viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäisimpänä Ruusunpiikkejä käsivarsilla-blogi on mun matka kohti unelmia. Täällä seurataan mun kehittymistäni kirjoittajana. Sen lisäksi blogi toimii erittäin hyvänä motivaation lähteenä. Mä kirjoitin viime vuonna enemmän kuin koskaan aiemmin. Täytyy sanoa, että vedettyäni koko Missä sateen reuna kulkee/Jos vielä olen sinun paketin samaan Docs-tiedostoon, olin loksauttaa suuni auki. Kun fontti on Times New Roman, fonttikoko 12 ja riviväli 1,5, koko tarinan pituus on hieman reilu 120 sivua. Siis 120!!! Ensimmäinen osa, eli siis Missä sateen reuna kulkee on pituudeltaan n. 41 sivua, mikä taas tarkoittaa, että Jos vielä olen sinun on kaksi kertaa pidempi. Se tuntuu ihan hemmetin hienolta. En tiedä, olisinko koskaan tehnyt siitä noin pitkää ilman teitä, joten kiitos. Valtava KIITOS just sulle, joka luet tätä mun blogia, se merkkaa paljon!

Nyt kun olen tähän asti selvinnyt, ajattelin jatkaa matkaani täällä blogimaailmassa edelleen. Ruusunpiikkejä käsivarsilla-blogi on nyt vuoden vanha, mutta tarinat elämästä jatkuvat edelleen.

Kiitos, että seuraat mun matkaani kohti unelmia ruusunpiikit käsivarsilla! 🌹