Et taida ymmärtää

Kuinkahan kauan olen jaksanut katsella sinua ja tekemisiäsi? Näin jälkikäteen ajateltuna aivan liian pitkän aikaa, sillä sinut olisi pitänyt heittää pihalle jo alussa, mutta jokin piti minut sinussa kiinni. Se jokin, joka piti minut sinussa kiinni, oli myrkyttää mieleni ja kaiken muun ympärilläni. Sinut se oli jo aikaa sitten ottanut valtaansa, etkä sinä ymmärtänyt tai halunnut ymmärtää, miltä toimintasi muista tuntui. Et koskaan suostunut näkemään asioita minun tai kenenkään muunkaan kannalta. Ja mikä pahinta, minä olin uskoa sanoihisi minusta ja kaikesta muusta.

Ehkä en koskaan ollutkaan sinulle mitään erityistä, en tiedä. Mutta sen tiedän, että sinä kohtelit minua väärin ja minä taas sinua hyvin. Näetkö koskaan asian ristiriitaa? Sinut tuntien sanoisin, ettet näe. Sinä näet vain ja ainoastaan itsesi, oman peilikuvasi, joka ei sisällä virheitä. Haluaisin melkeinpä sanoa, ettet sinä muuta sisälläkään kuin virheitä. Ulkonäkö todellakin voi pettää, olen oppinut sen pitkän kaavan mukaan. Sinä et pitkän päälle hyödy lainkaan ulkokuorestasi, jos olet sisältä mätä. Voisit joskus opetella näkemään virheesi. Ehkä sen kautta ymmärtäisit satuttaneesi liian monia.

Olet joskus väittänyt minulle, etten ole ilman sinua mitään. Mitäpä jos asia onkin tosinpäin? Ettet SINÄ ole mitään ilman MINUA, sillä minä olen joka ikinen kerta peitellyt jälkesi ja selitellyt tekojasi. Nyt kun sinulla ei enää ole minua, mitä sinulle jää? Et voi peruuttaa tätä, halusit tai et. Minä en enää koskaan ole palaamassa kynnysmatoksesi, jos erehdyt vielä luulemaan niin. Et taida ymmärtää, mitä menetät. Hyvä, että edes toinen meistä ymmärtää, sillä tiedän sinun vielä lopulta jäävän yksin.

Mitä sinä vielä teet silmieni alla? Mene, en jää odottamaan tai varsinkaan katselemaan sinua. Tämä oli tässä. Lopullisesti. Aina ja ikuisesti.

Ja parempi näin.

Fiktiivinen teksti, johon koitin hakea mahdollisimman uhmakasta asennetta.