Musiikki on ehkä parasta ikinä

Jostain kumman syystä tajusin rakastavani musiikkia juuri tällä hetkellä enemmän kuin koskaan aiemmin. Tai siltä se ainakin tuntuu, sillä nykyään on vain harvoin päiviä, etten avaisi Spotifyta ja kuuntelisi sitä samaa soittolistaa neljättä kuukautta putkeen :D Okei, ei ehkä ihan. Vaihdoin just listan, ja vitsit ne biisit tuntuu "uusilta" ja super hyviltä, vaikka lista on tehty viime kesäksi.

Mun soittolistoista voi kuulla sen, mikä fiilis mulla on ollut listan teko- ja kuunteluvaiheessa. Mun viime kesän lista on kasattu kaiken näköisistä rakkausbiiseistä, surullisista sellaisista. Lista on tehty kesäkuussa. On sinne lisäilty biisejä pitkin kesää, mutta listan ekat biisit kertoo sen, että on muuten ollut kipeä sydän silloin. Niinpä niin. Kipeä, typerä sydän, jollaiselta ei tietenkään tänäkään vuonna säästytty. Ja minä kun lupasin itselleni, että en anna itseni tuntea mitään liian vahvaa ketään kohtaan. Mutta kuinkas sitten kävikään? Se kävi niin nopeasti. Helposti. Ensimmäisellä kokonaisella kouluviikolla. Ja pam! Mun sydän on typerä, ja huutaa jonkun perään. 

Jos joku näkisi mun soittolistat, hän luultavasti järkyttyisi, sillä ne ovat hyvin sekalaisia. Mun listalla voisi ihan hyvin olla Maija Vilkkumaan Ei:n jälkeen esimerkiksi Tavaramarkkinoiden Kevät. Ihan helposti, jos se yhdistelmä on kuulostanut kivalta silloin, kun olen tehnyt listaa. Soittarit on täynnä melankoliaa. Se ihana asia, melankolia. Ainakin silloin se on ihanaa, kun itselläkin on paska fiilis. Ja sitten joku kertoo, että hänelläkin on paska fiilis. Tulee helpottunut olo siitä, että joku voi samaistua. Tai ehkä enemminkin niin, että minä voin samaistua jonkun tunteisiin. 

Musiikki on mulle yksi tärkeimmistä voimista. Jos mä haluan huutaa, mä etsin jonkun huutobiisin. Jos mä haluan itkeä, mä laulan vaikka Antti Tuiskun Vedän sut henkeen-biisiä. Se energia, mitä mä saan musiikista, on ihan suunnattoman iso. Koulussa musan tunneilla mä koen kuuluvani jonnekin. Mulla paikka, jonne mä oikeasti kuuluun. Mä rakastan laulaa. Mä rakastan kuunnella musiikkia ja antaa sen viedä mut pois hetkeksi. Mä vihaan ja rakastan sitä, kun mun sormet on kipeät kitaran kielten painelusta. Ilman musiikkia mun elämästä puuttuisi hirvittävän iso pala. Musiikki on osa mun identiteettiä. Mä en kai osaisi elää ilman musiikkia. Tai ainakin mun elämä olisi paljon värittömämpää. 

Biiseissä on välillä super hienoja lauseita ja asioita elämästä. Hyvä esimerkki on PMMP:n Joutsenet. Yhdessä kohdassa lauletaan, että vaikeaa on selittää ja ymmärtää, miten toisesta aina jälki jää. Niin totta. Mun musiikinopettaja sen sanoi. Että jokainen ihminen, jonka kanssa sä olet tekemisissä elämäsi aikana, jättää suhun jäljen. Sitä on vaan kauhean vaikeaa selittää, miten ja miksi. Toiset jättää syvät jäljet, toiset taas lähes veteen piirretyn viivan. Mutta kaikilla ihmisillä on joku merkitys. Ne on jättänyt jäljen suhun. Ja se on oikeastaan aika outoa.  

Mun elämäni tärkeimpiä biisejä ovat ainakin seuraavat biisit: 

• Jäähyväiset

• Haloo Helsinki! - Kuussa Tuulee

• Juice Leskinen - Syksyn Sävel 

• Jesse Kaikuranta - Järjetön Rakkaus 

• Ellinoora - Leijonakuningas

Nää biisit on merkityksellisiä siksi, että niillä on ollut joku vaikutus mun elämässä. Esim. Jäähyväiset on tuttu biisi mun vanhan alakoulun kevätjuhlista. Se biisi laulettiin aina kutosille, viimeisenä vuonna tosin kaikille, toinen toisillemme. Leijonakuningas muistuttaa mua unelmien saavuttamisesta. Siksi se on niin tärkeä. Onhan niitä hienoja ja tärkeitä biisejä vaikka kuinka paljon, mutta siinä on nyt muutama mulle tärkeä biisi.

Musa on mun elämä. Ainakin vahva osa sitä. Sitä mä rakastan. Se saa mut nauramaan ja hymyilemään, itkemään ja musertumaan. Ehkä juuri siksi mä rakastankin sitä niin paljon.