Elämä muuttuu

Outoa ajatella sitä, miten nopeasti tämä elämä oikeastaan meneekään. Vasta äskenhän mä olin menossa eskariin intoa ja jännitystä pursuten. Nyt mä olen menossa yhdeksännelle luokalle täynnä jännitystä. Into on kadonnut jonnekin. Tai ainakaan se ei ole enää sellaista kuin silloin joskus.

Vuosien varrella mä olen muuttunut naiivista pikkutytöstä vähän isommaksi tytöksi, joka osaa ainakin välillä ajatella asioita järkevästi, vaikka mä teenkin joitain asioita ihan mun sydämellä, kuuntelen sitä. Mun elämään on myös tullut paljon uusia hienoja ja vähemmän hienoja tunteita ja ihmisiä. Tunteista sen verran, että nykyisin oman pään kanssa on paljon vaikeampaa elää kuin aiemmin. Se saa mut ajattelemaan ihan typerästi välillä. Ja koska tunteet ja sydän liittyvät aina yhteen, voin sanoa, että kaikki tunteet ja sydän eivät ole hyvä yhdistelmä. Tai sitten mun ei vain pitäisi tuntea ketään kohtaan mitään, mikä vaikuttaisi mun sydämeeni negatiivisesti jossain vaiheessa.

Siinä missä vielä pari vuotta sitten mä ratsastin päivät pitkät keppihevosilla, nykyään tuo aika kuluu lähinnä kirjoittaessa ja musiikin parissa. Vielä reilu kuukausi sitten Paavon kanssa kului tunnista pariin tuntiin päivässä, mutta nyt ei ole enää sitäkään hoidettavana. Tuntuu, että mun elämä on muuttunut viimeisen vuoden aikana tosi paljon. Ehkä positiivisin asia, joka on tapahtunut, on tämän blogin perustaminen. Teidän kanssa on ihanaa jakaa ajatuksia ja tekstejä. Pitkästä aikaa on tuntunut siltä, että oikeasti kuulun johonkin.

Yksi suuri muutos tapahtui tänään. Mun isoveli lähti eilen armeijaan. Tuntuu tosi oudolta ajatella sitä, ettei hän olekaan enää samalla tavalla kotona. Toki hän aina välillä pääsee sieltä lomille, mutta kuitenkin.

Elämän muutoksissa on välillä vaikeaa pysyä perässä. Eilen isoveljen lähtiessä armeijaan mä aloin miettiä sitä, miten hullulta musta tuntuu just nyt. Mähän oon jo hitto yhdeksännellä luokalla kohta! Vasta äskenhän mä vaihdoin koulua tullessani viidennelle. Vielä silloin tuntui siltä, että ysi on jossain kaukana edessäpäin. Nyt vuodet on vaan pikakelattu tähän päivään asti. Kai mä olen tullut vanhaksi, kun vuodet menee nykyisin niin nopeasti :D

Se, että muutoksissa on vaikeaa pysyä perässä, ilmeni ensimmäisen kerran mulla joskus viidennellä luokalla. Tuntui siltä, että ihan yhtäkkiä elämään on tullut valtavasti kaikkea uutta ja outoa, jota ei todellakaan ollut ennen kokenut. Edelleen ne vitosella elämään tulleet uudet asiat aina ilmetessään saa mut aivan sekaisin, ehkä jopa kerta kerralta pahemmin. Sehän tässä hullua onkin: vaikka saman asian kokee jo kolmatta kertaa, aina se saa ihan yhtä sekaisin.

Elämä muuttuu toisinaan paljon silmänräpäyksessä. Silloin on yritettävä sopeutua uuteen tilanteeseen mahdollisimman nopeasti ja hyvin. Ei se vaan valitettavasti ole ihan niin helppoa kuin voisi toivoa. Mua ainakin uusi tilanne alkuun pelottaa, oli tilanne sitten mikä tahansa. Se, että jokin tuttu, vuosia sun elämässäsi ollut asia yhtäkkiä häviää, on aika pelottavaa. Tämä toimii myös silloin, kun jotain uutta ja merkittävää tulee elämään. Kyllä se pelottaa tai ainakin jännittää.

Elämä muuttuu, sille me ei voida mitään. Muutokset ei aina oo kauhean kivoja tai ne voi pelottaa. Eikä se haittaa, jos jännittää tai pelottaa, kunhan ei ala pelkäämään elämää (sanoo henkilö, joka toisinaan hiukan pelkää elämää). Tämä taas muistutuksena myös itselleni!

Mutta muuttuuko ihminen elämän mukana? Vai pysyykö ihminen aina samanlaisena, ja vaan elämä tai ympäristö muuttuu? Mitä mieltä olette?