Täydellisyyden tavoittelija

En ole perfektionisti, vai olenko sittenkin?

En koe olevani perfektionisti, ainakaan joka suhteessa. Mutta tekstien kohdalla osaan olla itselleni aika vaativa. Varsinkin viimeinen lause on ratkaiseva, toisinaan myös ensimmäinen lause osaa olla hankala. Saattaa hyvinkin olla, että mietin jotain aloitus- tai lopetuslausetta useita minuutteja. Usein myös turhautuen. Lauseeseen on jotenkin pakko ujuttaa jotain vaikuttaa, jotain, joka saa lukijan kiinnostumaan tekstistä. Etenkin silloin, kun kirjoitan sarjaa, on se viimeinen tai viimeiset lauseet ratkaisevia ainakin minun mielestäni. Jos teksti loppuu tylsään lauseeseen, ketä jaksaa kiinnostaa enää mahdollinen jatko? Joo, teksti on saattanut olla täyttä priimaa jo muutenkin, mutta mitä tapahtuu, jos kaikki lässähtää siihen viimeiseen lauseeseen. Jos yhtäkkiä aiemmin niin hyvän tekstin päättää kökösti joku ihme lause, joka ei ollenkaan istu koko tekstiin. Hyi että... Ajatus kammottaa minua.

Kaikki ei aina voi onnistua, edes joka kerta

Mutta niin. Joskus sitä epäonnistuu. Taistelee tekstin kanssa pitkään, mutta lopputulos ei silti miellytä. Ja se ärsyttää minua kauhean paljon. Arhg!!!, kun teksti loppuu typerän kuuloisesti. Pahinta ja tyhmintä tässä on se, että täydellisyyden tavoittelu ulottuu jopa päiväkirjaani. Eihän sitä koskaan tiedä, kuka löytää päiväkirjani 200 vuoden kuluttua. Tekstin täytyy olla hyvää tavaraa, ei mitään sekavaa selitystä siitä yhdestä ihanasta, mutta niin kauhean kamalasta tyypistä, jota olet stalkannut vaikka ja mistä facebookista ja urheiluseuran sivuilta... Ja kun luen vanhoja kirjoituksiani, tekisi mieli ottaa pyyhekumi käteen ja pyyhkiä jotkut lauseet pois ja vaihtaa paremmat tilalle. Vielä en ole kuitenkaan ryhtynyt moisiin toimenpiteisiin, se menisi ehkä jo hulluuden puolelle ;)

Tiedostan kyllä, että joskus olisi vain parempi luovuttaa ja tyytyä keskinkertaiseen lauseeseen tai virkkeeseen, mutta voi rusina, että se on vaikeaa! Aina sitä päätyy hinkkaamaan uudestaan ja uudestaan sitä samaa asiaa, kunnes 3,5 tunnin kuluttua saatan jopa olla tyytyväinen lopputulokseen. (HUOM! Tuo aikahan ei siis ole yhtään kärjistetty😝)

Ja nyt taas sen vaikeimman asian pariin, eli miten lopettaa tämä teksti. No, mennään nyt vaikkapa tällä:

Ehkä minun olisi aika opetella olemaan itselleni armollisempi ja luovuttaa joskus. Mutta ehkä se jää vaan haaveeksi. Tai sitten ei. Tai ehkä tämä pakkomielle tekstin täydelliseen lopetukseen on vain hyvä, muttakin rasittava asia. Ehkä se selviää sitten, kun olen 85-vuotias harmaa hiuksinen muistisairas mummeli. Ehkä silloin tiedän, mitä tälle pakkomielteelleni tapahtui 71 vuodessa.

Onko muilla kirjoittajilla samankaltaisia ongelmia? Pystyykö kukaan samaistumaan? 

P.s Blogin bannerikin meni vaihtoon, koska edellinen ei miellyttänyt silmää. Kummasta pidätte enemmän, uusi vai vanha?