Tässä on kaikki

Ehkä jonain päivänä juoksen viisi kilometriä

ja toisena vain tuijotan auringonlaskua

Näen asiat sellaisina kuin ne ovat 

rauhoittelen itseäni

hengitän

unohdan

unohdan hengittää

Käsken itseäni selviämään jäävuoren yli

vaikka en pääsisi edes sen ali

Pysähdyn uudelleen ja uudelleen

Kelaan elämäni siihen samaan kohtaukseen

tunnen sanat iskuina vielä vuosien jälkeenkin

Pidättelen kyyneleitä kunnes ne valuvat hallitsemattomasti poskiani pitkin

Olen tyhjä

Olen täynnä

Tyhjä ja täynnä

Levottomuus riuhtoo sisälläni

katoaa, mutta palaa aina uudelleen

Pysähdyn vielä kerran

Tarkastelen paperia

aloitan uuden sanan

ja jätän sen keske

Seuraavana aamuna aurinko paistaa liian kirkkaasti silmiini

Haluaisin vain uppotua jonnekin muualle

lumeen, kultaan tai sitten helmiin

unohtaa sen, mikä tekee kaikesta toisinaan niin vaikeaa

tulkita käsialaa, josta en saa selvää

tajuta, että se on omaani

rakastaa tätä elämää niin että tuntuu

huutaa kurkku kipeänä

juosta viisi kilometriä ja yskiä sen jälkeen verta

tehdä unelmista totta, saada ne kiinni

väsyä

ja jatkaa vielä hetken eteenpäin

Ja kun sitten viimein pysähtyisin, voisin nähdä sen

tässä on kaikki

ilman mitään uutta tai erikoista