torstai 18. helmikuuta 2021

Aamu

Herätyskello soi ensimmäisen kerran aivan liian aikaisin aamulla, tai siltä minusta ainakin tuntuu. Painan herätyksen itsepintaisesti pois päältä tietäen, että se hälyttää vielä kaksi kertaa uudelleen. Siinä kaiken väsymyksen ja jonkinlaisen turhautuneisuuden keskellä ehdin kuitenkin huomata sälekaihtimien ja pimennysverhojen raosta kajastavan hennon valon. En minä siihen herää, en tietenkään, mutta jonnekin pääni sisälle varastoin tiedon siitä, että enää pimennysverhojen takana ei ole vain mustaa. 

Jonkin ajan kuluttua päädyn ulos odottamaan bussia samalla tavalla kuin aina muutenkin. Lämpömittarin mukaan ulkona on pakkasta -24°C, eikä se jää minulta huomaamatta. Lumi narskuu kenkien alla, kylmä tunkee väkisinkin lapasista läpi, enkä saata toivoa muuta kuin sitä, että bussi olisi ajoissa. Ainut asia, joka kylmyyttä helpottaa, on tuulettomuus. Ei tuule. Yksikään oksa ei heilu tuulen vuoksi. Kaikki ne ovat vain paikallaan – onneksi.

Bussissa istuessani katselen taivasta ja sitä, miten taivaan väri muuttuu auringon noustessa hiljaa yhä korkeammalle. Ensin taivaanranta on hennon vaaleanpunainen ja sininen, sitten aina vain oranssimpi. Pian aurinko on jo niin korkealla, että puiden latvat värjäytyvät sen valosta oransseiksi. En edelleenkään sano olevani aamuihminen, mutta jotain kaunista nousevassa auringossa on. 

Tämä aamu on rauhallinen, juuri sellainen kuin toivoinkin sen olevan. Ei sinänsä ole tarpeellista herättää itseään nopeasti, jotta voisi keskittyä jonkin aineen tuntiin heti täysillä. Kaksi hyppytuntia heti aamusta ei oikeastaan edes tunnu juuri nyt kovinkaan hirveältä ajatukselta. Tiedän, että jonain aamuna se tulee ärsyttämään, mutta ei nyt. Ei minusta ehkä aamuihmisten aamuihmistä saa, mutta näistä helmikuisista ja aurinkoisista aamuista minä pidän. 

Kuva vuoden takaa Ylläkseltä

2 kommenttia:

  1. Joko kyllästyttää lumi?❄

    http://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vielä! Oikeastaan on vaan ihanaa, että on vaihteeksi lunta, kun viime vuonna näillä leveyksillä ei ollut siitä tietoakaan ❄️

      Pitää käydä jossain välissä tsekkaamassa sun blogi, vaikuttaa hyvältä!

      Poista

Kerro mielipiteesi ❤