Jossain kaukana täältä

Jos voisin, minä haluaisin viedä sinut heti kauas täältä. Mutta kun ajattelen asiaa tarkemmin, jokin estää minua. Aivan kuin välillämme olisi kalvo, jokin asia, joka estää meitä tuntemasta toisiamme täysin. En tiedä, haluanko yrittää puhkaista kalvoa, tai jos yrittäisin, johtaisiko se edes mihinkään, koska olet yhtäkkiä kadonnut jonnekin pois näkyvistä. Kuinka voitkaan samaan aikaan olla ja olla olematta vierelläni? Missä sinä edes olet? Jäätkö vai menetkö? Vaikka kyllähän minä sen tiedän, en vain halua myöntää asiaa.

Joskus harvoin saan olla aamuisin pää painettuna rintaasi vasten. Silloin toivon kaikista eniten, ettet heräisi tai vaikka olisitkin hereillä, antaisit minun jäädä siihen ilman, että sanoisit sanaakaan lähtemisestä. Voisitpa pitää minusta kiinni ikuisesti, sillä jokaisella kerralla, kun aamuisin nouset ylös sängystä, teet särön minuun. Tiedän, että niinä hetkinä jotain murtuu myös sinun sisälläsi. Pitäisi kai lopettaa roikkuminen narussa, jossa on jäljellä enää yksi katkeamaisillaan oleva säie.

Kun olemme juhlissa, jossa on vain ja ainoastaan pareja, painatko leukasi päälakeani vasten vain siksi, ettemme paljastuisi vielä muille? Kaikki muut hymyilevät ja ovat onnellisia, me taas olemme vakavia ja hieman hajalla sekä epävarmoja. Kiedot sormesi sormieni ympärilleni, katsot tiiviisti silmiin, ja hetken aikaa muistan, miltä suudelmasi ovat ennen tuntuneet. Huoneen toisella puolella joku polvistuu parinsa eteen, huone täyttyy iloisista kiljahduksista sekä onnesta. Katsot minua silmiin, vaikka tiedän jo ilman katsettasikin, etten minä ole se ihminen, jolle sinä tulet tarjoamaan sormusta. Kuka tahansa hän onkaan, toivon, ettei hän joudu vastaavaan tilanteeseen kanssasi.

Viikkoja kuluu, mutta me emme hajoa kahdeksi eri osaksi. Kalvo välillämme tuntuu päivä päivältä paksummalta, enkä minä enää jaksa yrittää puhkaista sitä. Eteisessä kanssasi seistessäni tiedän vihdoin selvästi, ettei meillä ole sellaista tulevaisuutta kuin joskus halusimme. Tulevaisuutemme on hakattu kiveen, eikä se ole onnellinen. Onnellisuus kanssasi on mahdotonta, siksi molempien on luotava oma onnensa jonkun toisen kanssa. Vaikka haluaisin viedä sinut jonnekin kauas täältä, pelkkä tahtominen ei riitä. Me olemme säröillä niin pahasti, että meille pikaliimaa parempi ratkaisu on vasara.

Lopulta kumpikin meistä pitää kädessään uuden osoitteen avainta seuranaan vain kipu ja kaipaus, jotka toinen on kaikesta huolimatta jättänyt jälkeensä. Ehkä jossain kaukana täältä maailma on toisenlainen, mutta täällä kahden eri osoitteen avaimet ovat meille paras ratkaisu. Kaksi eri osoitetta, kaksi eri ihmistä, ei enää me, ainoastaan minä ja sinä erikseen.

Ja kun vuosien päästä kohtaamme, hetkellinen kaipaus käy mielessämme. Jossain muualla tarina olisi voinut olla toinen, mutta meidän on tyydyttävä siihen, mitä meille on annettu.