maanantai 17. kesäkuuta 2019

Minä ja yöt

Yöt ovat synkkiä ja pimeitä, valoisia ja hämäriä. Täynnä ajatuksia ja hiljaisuutta, jos en ole tunkenut korviini kuulokkeita, joista kuuntelen yhtä ja samaa biisiä hiukan liian kovalla äänenvoimakkuudella repeatilla koko ajan. Ikkunasta huoneeseen virtaa viileää yöilmaa. On yllättävän hyvä olla. Sillä niin, yöt ovat joko ihania tai kauheita. Ei molempia.

Mulle yöt ovat aikaa, jolloin mä olen toisinaan terävimmilläni. Pystyn vaikka kirjoittamaan ilman ongelmia. Inspiroidun yöstä. Rakastan Kuuta ja tähtiä. Talven pakkasyöt ja kirkas tähtitaivas on parasta mitä tiedän. Tykkään sijoittaa tarinoideni tapahtumia iltaan ja yöhön. Siinä on jotain koukuttavaa. Salamyhkäistä. Yön varjoissa on sitä jotain, johon jään koukkuun.

Aina yöt eivät kuitenkaan ole todellakaan nautinnollisia. Esimerkiksi Paavon lopetuksen jälkeisenä yönä nukuin 3 tuntia huonosti, valvoin neljästä kuuteen ja olin koiranunessa kuudesta yhdeksään. Yö tuntui raastavan pitkältä yksin. Päässä pyöri vain ja ainoastaan se, olisinko voinut tehdä jotain toisin, vaikka olin kuullut omin korvin eläinlääkärin sanat. En olisi voinut, vaikka olisin halunnutkin. Paavon tapauksessa ainoa ja oikea ratkaisu oli päästää rakas eläin pois ennen kuin tämä ehti kärsimään. Se oli mun elämäni helpoin ja samalla vaikein päätös. Helpoin siksi, että olin sanonut, etten antaisi kenenkään niin rakkaan ja tärkeän kärsiä hetkeäkään. Vaikein siksi, että rakastin Paavoa niin paljon. Siksi, että tiesin sen, että se tulee sattumaan. Yöllä tuska tuntui hirveältä. Näin kaikenlaisia kauhukuvia aina epäonnistuneesta lopetuksesta lähtien. Oli vaikeaa löytää yhtään ASMR-videota, jossa puhuttaisiin, muttei jankutettaisi sitä, miten "hyvin" asiat olisivat. Yö tuntui pitkältä ja kauhealta. Yksinäiseltä. Surulliselta. Liian hiljaiselta. Tuskallisen kuumalta. Liian valoisalta. Liian julmalta ilman elämäni rakkainta eläintä. Silloin tajusin sen, miten paljon jotain saattoikaan rakastaa.

Toisinaan yöt taas ovat niitä ainoita hetkiä, jolloin saan olla rauhassa. Saqn kehitellä juonikuvioita ilman, että joku pyytää tekemään asian X kesken parhaimman kirjoitusfiiliksen. Saan vain olla ja hymyillä, tuijottaa ulos ikkunasta ja katsella Kuuta. Yöllä on ihanan viileää. Uskokaa tai älkää, mä pidän viileästä säästä. Ei kylmä, vaan viileä. On usein helpompaa hengittää viileää ilmaa kuin tukahduttavan kuumaa ilmaa päivisin. Käyn usein öisin mielessäni keskusteluja itseni kanssa. En tiedä, olenko hullu tai jotain, mutta itselleen puhuminen on aika rentouttavaa tai jotain.



Yöt voidaan kokea niin monella eri tavalla. Mä itse rakastan niitä jollain tasolla. Miten sä koet ja tunnet yöt?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi ❤