torstai 28. tammikuuta 2021

Kuura

Puiden oksissa on lunta, 
runko on kuurassa
- yhtä jäässä kuin ajatukseni.
Annan itseni roikkua reunalla kuin jääpuikko räystäällä

Tuuli heiluttaa oksia, 
heiluttaisipa joku minunkin ajatuksiani.
En haluaisi takertua omaan epävarmuuteeni, 
siihen, mitä kaikkea minusta puuttuu.
Olisi vain helpompaa tipahtaa,
eikä rämpiä enää uudelleen pystyyn

Miten ihmeessä tässä joukossa, tässä pienessä maailmassa 
voi koskaan toimia niin, ettei petä itseään. 
En aina tiedä, miten olla ja elää,
tai olla olematta ja elämättä. 
Marionettinukke en kuitenkaan ole, 
en, vaikka joskus se ehkä olisikin helpompaa 

Kuka minä olen?
Vain joku tai kenties pelkkää ilmaa,
tarpeena vielä joskus näyttää kaikki se, 
joka minuun vaikuttaa. 
Kaikki se, joka sattuu ja jota rakastan

Mutta sitä en ymmärrä, 
miksi ihmeessä palaan aina niihin asioihin, 
jotka sattuvat eniten. 
Pitäisi pitää kiinni nykyisyydestä, 
mieluiten kynsin ja hampain. 
Joskus voisin yrittää
elää hetkessä.

Sillä niin kuin kuura, 
hetki on tässä ja nyt.
Kauas katoaa niin hetki kuin kuurakin,
ja jäljelle jää vain paljas runko


Kärjistettyjä ajatuksia pidemmältä aikaväliltä runomuodossa.

2 kommenttia:

  1. Ihana! Niin kaunista, herkkää ja haurasta. Koskettavasti kirjoitettu, kiitos! ❤

    Yritetään elää hetkessä. Ei haittaa, vaikka välillä unohdutaan ajatuksiin ja jäädään pohtimaan menneitä, haastavia asioita. Pääasia, että päästään sieltä takaisin ja muistetaan tehdä juuri nyt niitä asioita, jotka tekee hyvää ja jotka auttaa huomaamaan niitä elämän valoisiakin puolia��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Ihana kuulla, että tää kosketti. Lämmittää sydäntä ❤

      Poista

Kerro mielipiteesi ❤