lauantai 22. elokuuta 2020

Mun kesäni heinäkuusta elokuuhun

Ulkona lentää lehtiä ja lintuja. Vieressä kulkeava hiekkatie pöllyää, kun satunnaiset autot kulkevat ohitse. Tuuli puhaltaa nurkissa, mutta ei pääse sisälle asti. Ikkuna on vain hieman raollaan, oikeastaan lähestulkoon kiinni. Vielä ei ole kylmä, mutta sekin vaihe on jo tulossa. Eilen mökiltä tullessa suolle laskeuduttaessa viileys tuli hupparinkin läpi. Syksy on kulman takana, eikä se haittaa mua. Ei tänä vuonna. Ei minkään syyn takia.

Mun kesä kului nopeasti. Heinäkuussa en ehtinyt juurikaan kirjoittaa, sillä päälle painoivat kolmet juhlat, koiranpennun hakeminen kotiin ja stressi siitä, että omistan varmasti kaikki 1. jakson kirjat. Vaikka veljeni olikin säästänyt lähes kaikki lukiokirjansa, muutamat kirjat hän oli myynyt, kun ei itse tarvinnut niitä kirjoituksia ajatellen. Niinpä mun piti tarkkailla ahkerasti lukion kirjalistaa, tulkita kiertotuntikaaviota ja miettiä, etten varmastikaan jätä mitään asiaa huomioimatta. Nyt, kun lukion 1. jakso on jo hyvässä vauhdissa, pitäisi varmaan kaivaa veljen kätköistä seuraavan jakson kirjat. Vähän arveluttaa edelleen aloittaa pitkä matematiikka, mutta kai mun pitäisi vaan luottaa siihen, että kovalla työllä voin jopa ylittää itseni. Suurin ongelma tulee ehkä olemaan se, että mua tulee ärsyttämään aika hitosti, jos nyt joutuisin jättämään leikin kesken. Vaikka kyllähän mä tiedän, että on järjetöntä yrittää tehdä väkisin jotain. Mutta juuri nyt multa löytyy jopa hieman taistelutahtoa. Hemmetti, ainakin mä haluan yrittää!

Melkein kuukausi sitten meille tuli pieni pallero, meidän karvavauva. F on aika reipas pikkupoika, sitä eivät ihmiset tai oudot äänet pelota. Autossa oleminen ei ole kivaa hommaa silloin, kun joudutaan ajamaan kuoppaista ja mutkaista tietä pitkin - F voi vielä pahoin. Vaikka F on ihana, pörröinen pentu, osaa se välillä tehdä myös kipeää, vaikkei se sitä tahallaan tekään. Sen hampaat vain ovat vielä muutaman kuukauden ajan hirveän terävät. Nyt pitää vain toivoa, että omat sormet pysyvät suhteellisen haavattomina :D .

Tänä kesänä mä olin pelkästään kotona lukuunottamatta niitä muutamia päiviä, jotka olin kummini kanssa naapurikunnassa. Ehkä sitä jatkuvaa kotona olemista helpotti se, että tänä kesänä vietin ekaa kertaa ikuisuuteen monta tuntia ystäväni kanssa kylää ympäri kävellen ja jutellen. Vaikka mä olenkin introvertti henkeen ja vereen, on musta silti kivaa nähdä ihmisiä. En kaipaa väkijoukon keskelle, enkä aina edes kaipaa sitä hälinää ympärille, mutta annos elämää ympäriltä toisinaan tekee ihan hyvää. 

Mä toivon, että nyt lukion alettua alkaisi kirjoittamisellekin löytyä taas oma aikansa ja paikkansa. Ainakin tuo Hämärää #3 alkaa olla jo voiton puolella, vaikka kesäsarja uhkaakin venyä syksyn puolelle. Lopun jälkeen jatkuu myös, kunhan saan tuon osan nro 17 kirjoitettua valmiiksi. Vaikka nyt oon pitänyt puoliksi vahingossa lomaa kirjoittamisesta, oon kuitenkin kaivannut sitä osaksi mun elämää. Kyllä se tästä taas lähtee. Pakkohan sen on. 

Kesällä 2020...

• kävin uimassa ilman saunaa.

• stressasin toisinaan typeristäkin asioista.

• katsoin myöhäisillan leffan (joka ei perinteitä rikkoen ollut James Bond :D)

• luin muutaman oikeasti hyvän kirjan.

• söin hyvin.

• kävelin pidempiä matkoja kuin koskaan aiemmin.

• katsoin (ja kuvasin) auringonlaskua kivellä istuen.

• tuskastuin keskellä metsää hyttysiin.

• keräsin mustikoita.

• hikoilin niin päivisin kuin öisinkin.

• soitin kitaraa.

• lauloin Everything Pianolla -kanavan tekemän Teuvo, maanteiden kuningas -pianotutoriaalin päälle (ja oikeastaan monien muidenkin kyseisen kanavan tutoriaalien päälle).

• katsoin Vain Elämää -ohjelman kauden seitsemän syystä x.

• kuuntelin YLE:n Kaikki huutaa Dingo! -kuunnelman Yle Areenasta.

• pidin huonekuuseni hengissä huolimatta siitä, että kastelu meinasi unohtua välillä.

• kuuntelin jonkin verran musiikkia englanniksi.

• olin pettynyt itseeni.

• annoin itselleni luvan ottaa rennosti

• kävin läpi asioita, joista haluan päästää lopullisesti irti.

• elin joinain hetkinä täysillä, sydän ja mieli auki ilman pelkoa siitä, että kaikki menisi pilalle.


Mitä sä teit kesällä 2020?

6 kommenttia:

  1. Mä yritin opetella nauttimaan hetkestä. Ruukaan elää liikaa tulevaisuudessa ja murehtia menneitä.

    Tsemppiä kouluun! Ja oon jo kerennytkin kaivata sun tekstejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tuo sama menneen kanssa, meinaan nimittäin itsekin aina takertua menneeseen ihan liian tiukasti, enkä oikein osaa elää tässä ja nyt.

      Ihana kuulla, että oot kaivannut mun tekstejäni ❤ Yritän saada jotain julkaistua mahdollisimman pian 😊

      Poista
  2. Jee kivaa, että oot taas takasin kirjottamassa tänne! Ihana kuulla, että oot ehtinyt lomailla ja oot saanu sulosen pörröpalleron�� Intoa kouluvuoteen ja tsemiä matikan kanssa! Kannustan sua jatkamaan pitkää matikkaa, selviit kyllä ja siitä voi olla sulle hyötyä jatkossa!

    Oon noin vuoden lukenut sun blogia, mutten koskaan oo saanut aikasiks kirjottaa kommenttia tänne, kun haluaisin mieluummin laittaa sulle ihan kirjepostia. Onnistuisiko se?

    Ite oon kesällä lomaillut, tehnyt töitä, ollut viuluopena musaleirillä, mökkeillyt ja viettänyt aikaa kihlatun kanssa. Tuntuu, että kerrankin lomalla ehti levätä riittävästi ja on ollut puhtia palata normiarkeen. Ihanaa, kun tulee syksy ja voi taas jo polttaa kynttilöitä! ��

    Odotan innolla jatkoa sarjoihisi sekä kaikkia sun uusia, tulevia tekstejä. Oot huikee kirjottaja ja on mahtavaa, että jaat osaamistasi täällä blogissa. Inspiroit ja tuot valoa monien arkeen sun teksteillä! Kiitos❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vitsi, miten hyvä mieli tästä kommentista tuli <3 Kiitos tsempeistä, sitä varmasti tullaan tarvitsemaan, vaikka ehkä muakin on puraissut pieni yrittämisen innon kärpänen :D

      Huippua, että kommentoit nyt. On aina parasta kuulla palautetta teiltä lukijoilta. Tuohon posti-asiaan sen verran, että jos sulla on IG, voit laittaa mulle insta-diressä viestiä, niin sovitaan asiasta. Mut löytää instasta nimellä @ruusunpiikkejakasivarsilla :) Jos sulla ei oo instaa, voidaan sopia asiasta myös sähköpostin kautta, jos tarve vaatii.

      Kiitos kauniista sanoista, tällaiset muistuttaa mua heikkoina hetkinä siitä, miksi aloin reilu puolitoista vuotta sitten blogia kirjoittaa. On ilo jakaa teille näitä tekstejä. Välillä tuntuu siltä, että nää mun jutut on aina synkkiä, kun päähenkilöiden elämä ei ole ruusuilla tanssimista, mutta upea kuulla, että nämä inspiroivat ja tuovat valoa. Ne ovat suuria sanoja, ja on erittäin suuri kunnia saada kuulla tuollaista palautetta <3 Kiitos, että luet ja kommentoit, se on mulle tärkeää.

      Poista
  3. Jee�� Mulla ei oo instaa, mutta jos vaikka laitat mulle sähkäriä, niin sitä kautta onnistuu!

    Toi innostuminen ja asenne on just se juttu, jonka avulla haasteista selviää! Lukiomatikka kyllä vielä menee, jos on valmis tekee sen eteen töitä ja tarvittaessa kysyy apuja hankalien juttujen kans! Oon varma, että pärjäät!

    Vaikka aiheet on välillä synkkiä ja syvällisiä, niin sun tapa kirjottaa on jotenkin raikas ja toiveikas. Ihailen sitä, miten herkkyys välittyy sun kirjotuksista ja osaat kuvailla tunteita niin kauniisti.

    Palataanpa asiaan sähkärissä! Voi laittaa vaikka tohon osoitteeseen sarapohjonenn@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäpä laitan sulle viestiä sähköpostissa! Ja kiitos vielä, nää sanat lämmittää mun mieltä super paljon ❤

      Poista

Kerro mielipiteesi ❤