On kai pakko myöntää, että Marjatan, esihenkilöni, ehdotus tuli minulle hieman puun takaa, kun hän eräänä aamuna pyysi minut työhuoneeseensa juttelemaan. Kun kuulin projektista, ilahduin. Mutta kun kuulin nimen Tessa Haverinen, mielialani muuttui varsin synkäksi, ja yritin kiemurrella itseni tilanteesta ulos. Vähättelin omia taitojani, yhteistyökykyisyyttäni ja kunnianhimoani. Yritin varovasti vedota jopa siihen, että minä ja Tessa emme oikein tulleet toimeen. Mutta mikään ei auttanut, minun oli vain yksinkertaisesti pakko suostua Marjatan ehdotukseen. Ja nyt minä todella mietin, miten kestän työskennellä niin tekopyhän ihmisen kuin Tessan kanssa seuraavat kuukaudet.
Kun työpäivä päättyy, huokaisen helpotuksesta. Olen vain muutamaa tuntia aiemmin istunut tunnin verran samassa tilassa Tessan kanssa Marjatan ohjeistaessa meitä projektiin. En tiedä, millä sanoin kuvailisin Marjatan työhuoneessa vallinnutta tunnelmaa. Olen itse aistinut pienessä tilassa iloa ja innostusta (lähinnä Marjatan suunnalta), mutta myös hyytävää kylmyyttä, inhoa ja halveksuntaa. Olen itse katsonut Tessaa viiltävällä ja kylmällä katseella, mutta täytyy myöntää, ettei hän jää katseen kylmyydessä kakkoseksi. On suoranainen ihme, ettei esihenkilömme vaikuttanut huomaavan mitään outoa minun ja Tessan välillä. Käsittääkseni Marjatta kuitenkin on tunneälykäs ihminen, joten ehkä minä ja Tessa olemme vain onnistuneet näyttelemään riittävän hyvin hänen edessään. Myös jatkossa näyttelemisen olisi parasta sujua yhtä hyvin, sillä en halua aiheuttaa töissä ylimääräisiä ongelmia. Olen sen verran kunnianhimoinen ihminen, että olen valmis kestämään Tessaa muiden silmien edessä vain siksi, etten vaarantaisi harjoitteluni arvosanaa. Sitä paitsi olen jo pian työharjoitteluni alkamisen jälkeen päättänyt, etten käytännön syistä aio viljellä epäluottamuksen siemeniä Tessaa kohtaan työpaikalla. Ensinnäkään minua ei välttämättä uskottaisi, ja toisekseen minulle saatettaisiin vain sanoa, etteivät henkilökohtaiset kaunat kuulu työpaikalle – etenkään, kun en itse ole ollut Tessan väkivaltaisen käytöksen kohteena. Eli ei, en puhu sanaakaan Tessan kiiltokuvakuoren alla piilevästä totuudesta, vaikka välillä minun on vaikea sietää hänen yllään leijuvaa pidetyn ihmisen sädekehää. Sen sijaan pohdin edelleen sitä, pitäisikö minun kertoa Samuelille Tessasta. Asia tuntuu entistäkin merkityksellisemmältä nyt, kun naisesta on tahtomattani tullut työparini. En kuitenkaan tiedä, miten kertoisin asiasta Samuelille, sillä en ole hetkeen nähnyt häntä, ja viestillä kertominen taas vain tuntuu väärältä. Mietin myös Valman kanssa käymääni keskustelua, jonka lopputulemana oli, että minun olisi ehkä parasta pysyä hiljaa. Ja niin, miksi toisaalta kertoisin Samuelille Tessan läsnäolosta harjoittelupaikallani? Tilanne on väli- ja lyhytaikainen, en ole pysyvästi samassa työpaikassa Tessan kanssa, eikä hän sitä paitsi ole tehnyt minulle vielä mitään mulkoilua pahempaa. En siis edes voisi kertoa Samuelille, että hänen ex-tyttöystävänsä on aivan yhtä hirveä kuin ennenkin. Voisin kertoa ainoastaan sen, että nainen vetää töissä suoranaisen enkelin roolia. Ehkä sellainen tieto ei hyödyttäisi Samuelia millään tavalla. Tuntuu vain vaikealta olla tekemättä tai sanomatta mitään, kun tiedän, mitä Tessa on tehnyt.
–Mun mielestä sun ei pitäisi liikaa vaivata päätäsi sillä naisella. Ei se ole enää Samuelin tai sun murhe, vaan jonkun toisen. Okei, voi tuntua häijyltä ajatella noin, mutta se nyt on vaan fakta, ettet sä voi kuitenkaan pelastaa kaikkia ihmisiä siltä, ystäväni Aapeli kuulostaa jopa hieman turhautuneelta puhuessaan sen jälkeen, kun olen paasannut Tessasta hänelle ties kuinka monennetta kertaa tänä syksynä.
–Sori, mä tiedän, että tää aihe on kulunut. Ja joo, pitäis varmaan antaa olla. Mutta kun se jotenkin tuntuu niin pirun vaikealta, jatkan kuitenkin vaikerointia ja kaadan tuoppini tyhjäksi. Ja siis kyllä, olen tullut tänään istumaan töiden jälkeen lähikuppilaan, pyytänyt Aapelin paikalle ja tilannut sitten yhden keskikaljan. Työpäivän jälkeen en yksinkertaisesti ole kestänyt jäädä yksin kotiin kierimään omissa ajatuksissani.
–Jätkä hei, sä murehdit aivan liikaa. Niinku mä sanoin jo, se nainen, sen elämä ja teot ei kuulu meille enää mitenkään. Sä voisit nyt vaikka tilata toisen kaljan ja yrittää unohtaa ihan kaiken Tessaan liittyvän. Sä et voi pelastaa tai korjata ketään murehtimalla ja vatvomalla ja vihaamalla. Et sitä Tessakaan, Aapeli sanoo ja kumoaa tuoppinsa tyhjäksi päätään pyörittäen kuin sanoen “Viktor, sä ihan todella olet toivoton tapaus”.
–Ei mun ehkä kannata ottaa toista nyt. Töihin pitäisi huomenna aamulla taas selvitä Tessasta huolimatta.
–No sitä suuremmalla syyllä sun pitäis yrittää päästä irti sun kostonhimosta. Se ei auta enää ketään, kun Samuel itsekin on vissiin nykyään täysin fine, Aapeli sanoo ja kuulostaa nyt jo oikeasti turhautuneelta, enkä minä syytä häntä siitä. Jos olisin hän, olisin varmasti itsekin turhautunut yhden kaverin exästä jauhavaan toiseen kaveriin.
–Okei, mä lupaan yrittää unohtaa. Ja jos mä tilaan itelleni kokiksen, ni voidaan istua täällä vielä hetki ja puhua jostain ihan muusta, lupaan lopulta ja saan Aapelin hymyilemään.
–No niin sitä pitää. Ajoittain sä nimittäin kuulostat siltä, että sulla on tyyliin joku pakkomielle Tessasta. Mutta niin, ootko muuten kuullut siitä Niemisestä? Sehän on siis ihan hullu juttu…
Seuraavana aamuna olen toimistolla hieman väsyneenä yhden keskikaljan ja yhden kokiksen jälkeen. Jo pienikin alkoholimäärä yhdistettynä kofeiiniin ennen nukkumaanmenoa on selvästi vaikuttanut unenlaatuuni heikentävästi. Siksi joudun korjaamaan tilannetta töissä kahvilla, jonka toivon antavan minulle paitsi energiaa myös voimia edessä olevaa työpäivää ajatellen. Puoleen päivään asti saan tehdä rauhassa töitä, mutta lounastauon jälkeen kalenteriini on merkitty suunnittelupalaveri kaksin Tessan kanssa. En siis missään nimessä voi sanoa odottavani lounastauon jälkeistä aikaa innolla. Tessan seurassa oleminen vain on kertakaikkisen epämiellyttävää, eikä vähiten siksi, että me kaksi suurin piirtein vihaamme toisiamme. Suurin ongelmani onkin se, miten hemmetissä peitän oman inhoni ja keskityn projektiin. Muiden silmien edessä peittely vielä todennäköisesti onnistuu, mutta Tessan kanssa kahdestaan tilanne voi olla aivan toinen. Tiedän varsin hyvin, että hänen vihaamiseensa käyttämäni aika ja energia on kaikki pois projektista, jota en halua suorittaa aivan päin puuta. Ainoa vaihtoehtoni on kai vain unohtaa kaikki se, mitä Samuel on minulle Tessasta kertonut, ja omaksua enkelimäinen mielikuva hänestä. Ja mielikuvan muuttaminen tapahtuu varmaan ihan helvetin helposti ja kivasti, huokaisen mielessäni, kun lopulta lounastauon jälkeen kävelen hieman vastahakoisesti hakemaan läppärini ja muut tavarani työpöydältäni. Olemme sopineet jo Marjatan kanssa, että minä ja Tessa edistämme projektia Tessan työhuoneesta käsin, joten suuntaan siis tavaroideni kanssa sinne. Kun tulen huoneen ovelle, upouusi työparini istuukin jo pöytänsä takana.
–Tuu sisään. Ovi kannattaa varmaan sulkea, niin ei häiritä muita, nainen sanoo minulle viileästi ja seuraa katseellaan, kun suljen oven takanani, kävelen pöydän eteen, lasken tavarani sille ja vedän sitten pöydän viereen tuodun työtuolin pöydän ääreen.
–Tällainen työhuone sitten, sanon istuessani alas ja vilkuilen samalla hieman lisää ympärilleni. Tila ei todellakaan ole suuri, ja vaikka Tessan selän takana onkin ikkuna, tuntuu minusta silti siltä, että tila on joskus toimittanut varaston virkaa. Tessa tai Marjatta tai joku muu on kuitenkin jossain kohtaa raivannut tilan melko siistiksi työhuoneeksi, jossa on työpöydän lisäksi muutamia kaappeja ja naulakko oven vieressä.
–No, ei täällä nyt mitään työskentelylukaalia meille tai muillekaan ole tarjolla. Sait sentään ton pyörällisen tuolin jakkaran sijasta, niin voit sillä halutessasi rullailla, Tessa sanoo ärtyneesti ja saa minut kääntämään katseeni itseensä. Hänen ilmeensä on kova, vihainen ja epäystävällinen. Hän ei selvästi koe edelleenkään minkäänlaista tarvetta nuoleskella minua – ja tunne on molemminpuolinen.
–Joo, ei tässä varmaan hirveästi tarvitse rullailla. Ja eiköhän me mahduta tähän ihan hyvin, jos sä vaan saat sun egon survottua hetkeks vähän pienemmäks, vastaan hänelle tietäen jo valmiiksi, että saan tulisen reaktion.
–Siis mitä helvettiä, että munko ego se tässä on liian suuri? Sä oot ihan uskomaton, ei hitto soikoon! Eiköhän se meistä kahdesta ole sinä, jonka kannattais olla isottelematta ja miettiä asioita edes hitusen kriittisesti, Tessa rähjää minulle, mutta pitää äänenvoimakkuuden kuitenkin maltillisena. Näen naisen silmistä, että hän aidosti vihainen ja… mitä hittoa, satutettu?
–Älä hemmetti nyt esitä jotain jeesusta, Tessa! Mä tasan tarkkaan tiedän, millainen ihminen sä oot ja mitä sä oot tehnyt Samuelille! Miten sä edes kehtaat? Ja kyllä, siinä kriittisyydessä oot ihan oikeessa. Ainut vaan, että sun itse kantsis olla kriittinen omia toimias kohtaan, en kuitenkaan tippaakaan mieti havaintoani satutetuista silmistä, vaan vastaan Tessan vihaan vihalla.
–Hoovee, Viktor. Sä et tiedä mistään yhtään mitään, kaikkein vähiten musta ja Samuelista. Sä vaan nielet ihan kaiken mitä se sulle syöttää. Siis ihan kaiken. Kyllä sun korkeakouluopiskelijana pitäis tietää lähdekritiikin merkitys. Ja mitä jos yritettäis nyt helvetti edes vähän tehdä niitä töitä? Ei mulle saatana makseta siitä, että mä riitelen sun kanssa, Tessa sanoo ja kiroilee kuin merimies, nousee sitten tuoliltaan, ottaa pöydältä vesipullonsa ja kävelee huoneesta ulos vihasta puhkuen. Olen satavarma siitä, että huoneen tunnelmaa voisi Tessan poistumisesta huolimatta leikata veitsellä. Nousen itsekin ylös, kävelen tuuletusikkunan luo, avaan sen ja vedän keuhkoihin raikasta lokakuun ilmaa. Annan vihan kehossani tasaantua, hengitän. Ja vaikken oikeastaan tahtoisi, pohdin silti Tessan sanoja: “Kyllä sun korkeakouluopiskelijana pitäis tietää lähdekritiikin merkitys”.
Työviikon jälkeen olen aivan totaalisen kuollut, vain ja ainoastaan Tessan takia. Ensimmäisen “palaverimme” jälkeen projektin parissa työskentely on sujunut jotenkuten, mutta välimme ovat erittäin räjähdysherkät ja jäätävät. Kuin maailman seitsemäntenä ihmeenä olemme kuitenkin onnistuneet esittämään toimivaa työparia Marjatalle ja kaikille muille. Ilmeisesti kumpikaan meistä ei halua tahrata omaa mainettaan työpaikalla toisen takia, joten parhaat näyttelijänlahjat on kaivettu esiin. Näyttelemisen ja kireän tunnelman rankkuus kuitenkin tuntuvat kehossani ja mielessäni. Lauantaiaamuna makaan puoleen päivään asti sängyssä ennen nousemista ja senkin jälkeen istun vain sohvalla Netflixiä katsoen. Vasta Valman soitto saa minut ryhdistäytymään ja heräämään kunnolla päivään – siskoni on nimittäin tulossa käymään luonani. Vaihdan siis vaatteet, siistin asuntoa ja yritän näyttää hieman pirteämmältä.
–Ai kauhea, sä näytät aika hirveältä, on silti Valman ensimmäinen kommentti, kun avaan hänelle asuntoni oven.
–Kiitti hei! Oli vähän rankka työviikko, sanon ja haukottelen leveästi vetäessäni oven kiinni.
–Vai että rankka työviikko? Oisko nyt kuitenkin niin, että “yhdet töiden jälkeen” venyi vähän useammaksi? Valma katsoo minua huvittuneesti.
–No olisikin niin. Mut ei, tää on nyt jotain ihan muuta kuin darraväsymystä. Mä aloitin tällä viikolla sen projektin Tessan kanssa, ja mä voin kertoa, että sen naisen kanssa työskentely vie ihan kaikki mun energiat. Ei pelkästään se, että Tessan seurassa oleminen on aika syvältä, mut päälle vielä toimivan työparin näytteleminen, niin mä olen ihan kuollut. On oikeesti ihan hemmetin rankkaa esittää, että kaikki on hyvin, kun totuus mun ja Tessan yhteistyön takana on, että jo eka palaveri kahdestaan meni riitelyksi, sanon siskolleni, kun rohjahdan sohvalle istumaan. Nyt Valma vakavoituu ja vaikuttaa kiinnostuvan asiasta.
–Ootte te kyllä sitkeitä, kun jaksatte vääntää siitä huolimatta, että jo eka palaveri meni riitelyksi. Anna mä arvaan, että te ette edes riidelleet siitä projektista tai töistä ylipäätään, hän sanoo ja istuu sitten viereeni sohvan toiseen päähän.
–Juu ei. Samuel siinä riidassa oli aiheena. Tai no, ei ehkä niinkään Samuel, vaan Tessan käytös ja syytökset puolin ja toisin.
–Sä varmaankin syytit Tessaa väkivaltaiseksi ja se sua taas…
–Käytännössä naiiviksi. Se ilmaisi asian niin, että mä nielen kaiken, mitä Samuel sanoo, enkä yhtään osaa kohdistaa kritiikkiä sen sanomisiin. Siis mitä hittoa Tessa ajattelee? Samuel on mun kaveri, kai mä nyt luotan siihen enkä kyseenalaista kaikkea sitä, mitä se sanoo, puhun ja tunnen, kuinka turhautuminen ja viha nousevat jälleen esille kehossani.
–No joo, toki, mut toi kaveri-juttu on ehkä vähän horjuva argumentti. Se, että Samuel on ollut sulle hyvä tyyppi, ei vielä varsinaisesti ole mikään todiste. Mut totuushan on se, että sä oot sana vastaan sana -tilanteessa, jos Samuelilla tai Tessalla ei kummallakaan ole mitään vedenpitäviä raskauttavia todisteita. Eli onnea vaan, Viktor, ei ole ihan helppo tilanne, siskoni sanoo. Tiedostan hyvin, että Valma on sanoissaan oikeassa – kaveruus on tässä tilanteessa horjuva argumentti, eikä minulla, Samuelilla tai sen paremmin Tessallakaan ole sanoja parempia todisteita.
–Kyllä mä sen tajuan, ettei kaveruus tee kenestäkään syytöntä. Mut niin kuin sä sanoit, mulla on vain sanoja sekä Samuelilta että Tessalta. Niiden lisäks mulla on mun omat silmät. Samuel oli ihan paskana sen jälkeen, kun Tessa lähti menemään. Jos se oli pelkkää esitystä, niin jätkä veti aika hemmetin hyvin. Mut joo, en mä tiedä, mitä mun pitäisi nyt sitten tehdä. Sä oot ainakin sitä mieltä, että Samuelin juttuihin mun ei pitäisi täysin varauksettomasti luottaa?
–En mä sano, että sun tarvii epäillä Samuelia valehtelusta. Oikeastaan ainut asia, mitä sä voit nyt tehdä, on kuunnella myös Tessan versio tapahtumista. Sen jälkeen sä nimittäin tietäisit molempien versiot ja voisit ihan vapaasti päättää, uskotko Samuelia vai Tessaa.
–Mut mä olisin edelleen sana vastaan sana -tilanteessa, jos Tessalla ei olisi mitään kättä pidempää Samuelia vastaan. Eli käytännössä katsoen tää tilanne on ihan toivoton. Mut Valma, nyt mä olisin erittäin iloinen, jos sä keksit jotain muuta puhuttavaa kuin Tessa ja Samuel tai mun työharjoittelu. Mä en nimittäin kestä tätä aihetta enää yhtään enempää tänään, sanon lopulta siskolleni raskaasti huokaisten ja päätäni pudistellen. Minun onnekseni pikkusiskoni ei jaksa itsekään keskustella aiheesta enää yhtään enempää, vaan kääntää keskustelun omaan elämäänsä. Muutamaksi tunniksi unohdankin Tessan, Samuelin ja työharjoittelun kokonaan, mutta kun Valma sitten lähtee luotani, huomaan ajatusteni karkaavan siihen, pitäisikö minun kaikesta huolimatta kuunnella myös Tessaa.
(Jee, uusi osa on vihdoin täällä! Toivottavasti tää on odotuksen arvoinen. Itse en ainakaan koskaan muista kirjoittaneeni näin tulenkatkuista tekstiä aiemmin :'D.)
