Kätketyt haavat #6

TESSA

Hetken aikaa minusta tuntuu siltä, että voisin vaikka menettää tajuntani, valahtaa tuolilta tiedottomana lattialle ja joutua Marjatan hereille läpsimäksi. Olen aikuisten oikeasti järkyttynyt kuulemastani. Siis sanoitko sä juuri, että tää olisi sopiva haaste mulle ja… Viktorille. Kaikista tän työpaikan ihmisistä sä tarjoat mun työpariksi sitä helvetin äijää. 
  –Tessa? Marjatan huolestunut ääni saa minut sulamaan syväjäästä, johon äskeinen paljastus on saanut minut vaipumaan. 
  –Siis joo, anteeks. Minä ja Viktor? Mä en oo ihan vakuuttunut siitä, että me oltaisiin toimiva pari vetämään minkäänlaista projektia. Tai itseäni mä lähinnä mietin. Mä en ole millään tasolla koulutettu markkinoinnin ammattilainen enkä edes opiskele sellaiseksi. Viktor on kuitenkin työharjoittelussa täällä, niin mä mietin, että oonko mä oikea henkilö tekemään jotain projektia sen kanssa. Tai se sentään on alansa opiskelija, mutta mä ihan totta olen vain markkinoinnin amatööri, saan puhetulvan ja yritän epätoivoisesti kääntää Marjatan päätä. Näen kuitenkin hänen ilmeestään, ettei hän varsinaisesti pidä siitä, että puhun itsestäni rehellisesti sanottuna täysin tunarina. 
  –Tessa hyvä, mitä mä just äsken sanoin sulle? Mä sanoin, että mä uskon suhun. Mä myös luotan sun osaamiseen, enkä mä ehdottaisi mitään tällaista, jos ajattelisin, ettet sä pystyisi siihen. Ja mä uskon myös, että sä ja Viktor olisitte oikein toimiva pari toteuttamaan tän projektin. Joo, Viktorkin on vasta opiskelija, mutta jo näiden parin viikon jälkeen mä pidän sitä tosi taitavana nuorena miehenä. Mä haluaisin tarjota sille mahdollisuuden hyödyntää omaa potentiaaliaan ihan täysillä jo täällä harjoittelussa. Ja sitä samaa mä haluan sullekin. Sä et ehkä ole suorittanut mitään tutkintoa markkinoinnista, mutta sä hoidat hommasi silti erittäin hyvin. Mä tiedän myös sen, ettet sä olisi täällä enää töissä, jos vihaisit markkinointia. Eikä sun osa-aikaisuus haittaa yhtään, sillä on tää sen verran pienehkö projekti, ettei tähän tarvita kokoaikaista työpanosta. Pystyt siis hoitamaan tämän ihan samalla tavalla opintojen ohessa kuin aikaisemmatkin työt, Marjatta puhuu ja yrittää selvästi saada minut uskomaan itseeni. Hän yrittää ilmeisesti myös aukaista minulle sitä, miksi hän haluaa juuri minun ja Viktorin toteuttavan projektin yhdessä. Jos ymmärrän oikein, Marjatta näkee minun ja Viktorin olevan sopiva työpari, sillä olemme niin sanotusti samalla taitotasolla. Pienehkössä projektissa olisi siis hänen mielestään sopivasti haastetta juuri meille – projekti tuskin olisi kummallekaan liian helppo tai liian vaikea.
  –Niin, mutta… enhän mä edes tunne Viktoria yhtään. Me ei tiedetä yhtään toistemme työtapoja, eikä sitäkään, että toimiiko meidän henkilökemiat yhteen, yritän epätoivoisesti keksiä uusia esteitä minun ja Viktorin yhteisprojektille. Luoja, olen lähestulkoon valmis rukoilemaan polvillani armoa Marjatalta, jotta vain välttyisin työskentelemästä Viktorin kanssa. 
  –Ei sun tarvitse siitä huolehtia, työn lomassa ehtii hyvin tutustumaan. Ja mitä tulee henkilökemioihin, niin ei teistä tarvitse mitään työbestiksiä tulla tän projektin aikana. Mun näkemyksen mukaan te molemmat myös tulette hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa, niin en näkisi mitään syytä sille, ettettekö tulisi toimeen myös keskenänne, Marjatta kuitenkin vain liiskaa viimeisenkin toivon rippeeni. Minun ei auta kuin suostua, vaikka sieluni ja sydämeni itkevät verta. Sen myötä ainoa toivoni on Viktor. Marjatta ei nimittäin vielä ole keskustellut hänen kanssaan projektista. Miehellä on siis mahdollisuus kieltäytyä, ja minä todella toivon, että hän käyttää tilaisuutensa viisaasti. 

Neljä vuotta aikaisemmin

Suostuttelu ja kauniit sanat, tuo niin helppo keino saada minut suostumaan. 

Se päivä oli kaunis, aurinkoinen ja tuulinen. Kesän viimeiset rippeet roikkuivat ilmassa ja ensimmäiset lehdet tippuivat puista tuulen riepottelussa. Ensimmäiset ylioppilaskirjoitukset häämöttivät aivan nurkan takana, mutta olin ihmeen rauhallinen ja keskityin hyppytunnilla kurssimateriaalien kertaamisen sijaan selaamaan somea ja kuuntelemaan musiikkia. Olin yksin, sillä Vivian oli oppitunnilla ja Leona kuumeen vuoksi kotona. Ja sitten hän jo olikin siinä, aina yhtä hyväntuulisena ja kohteliaana, itsevarmana.

  –Tessa, vai mitä? Samuel kysyi ja hymyili juuri sellaisella jokaisen vanhemman unelmavävyn hymyllä, joka olisi sulattanut kenet tahansa – valitettavasti myös minut. 

  –Joo, miten niin? vastasin ja yritin vastustamattomasta hymystä huolimatta kuulostaa jokseenkin välinpitämättömältä. Vaikka en varsinaisesti varonut Samuelia, suhtauduin häneen silti hieman varauksella, sillä me niin sanotusti pelasimme eri liigassa. Minä olin harmaa hiirulainen, seinäruusu, hiljainen ja no, epäsuosittu. Samuel taas oli kaikkea muuta kuin harmaa hiiri ja epäsuosittu.

  –Mä haluaisin kutsua sut bileisiin, jotka mä pidän parin viikon päästä, siis kirjoitusten jälkeen. 

  –Siis mitä? Mä? Miksi? olin aidosti yllättynyt ja päädyin esittämään Samuelille listan kysymyksiä.

  –Siis että mä haluaisin kutsua sut bileisiin. Ja miksikö? No, mä haluaisin vaan tutustua suhun vähän paremmin, hän vastasi ja hymyili edelleen valloittavasti ja viattomasti. En kuitenkaan antanut muurini murtua vielä.

  –Miksi sä muhun haluat tutustua lisää? Ja sitä paitsi… bileet ei ihan oo mun juttu, yritin puhua itseni ulos tilanteesta, mutta Samuel ei ottanut vastaväitteitäni kuuleviin korviinsa.

  –Kai sitä ihminen saa haluta uusia tuttavuuksia tehdä? Ja kaiken lisäksi sä vaikutat kiinnostavalta tyypiltä, mitä nyt oon ollut sun kanssa samoilla kursseilla, hän sanoi ja onnistui osumaan johonkin herkkään kohtaan sisälläni sanoilla “sä vaikutat kiinnostavalta tyypiltä”. Vastarintani suli hyvää tahtia samalla, kun jokin epämääräinen toivo ja lämpö levisi mieleeni.

  –No joo, tietty saa. Mut ne bileet… yksin mä en kyllä oo tulossa, vastustin silti, nyt ehkä vain periaatteesta.

  –Sun frendit on tervetulleita myös. Ja oonhan mä siellä, Samuel heitti ja sai minut nauramaan hieman. 

  –Okei, Samuel. Mä harkitsen vakavasti, lupasin ah niin karismaattiselle nuorelle miehelle ja hymyilin.

  –Mahtavaa! Mä annan sulle mun numeron, niin sä voit laittaa mulle viestiä, kun oot päättänyt.

On ehkä helppoa arvata, mitä sitten tapahtui – muutaman päivän kuluttua laitoin Samuelille viestin, jonka sisällön olin päättänyt jo hänen hymyillessään vaarallista unelmävävyhymyään minulle ensimmäistä kertaa.

Nykyhetki

Luentoon keskittyminen on tänään harvinaisen vaikeaa. Heilutan oikeaa jalkaani levottomasti, pyörittelen kynää kädessäni ja muistiinpanojen kirjoittamisen sijaan piirtelen outoja kuvioita vihkooni. Ajatukseni harhailevat jatkuvasti iltapäivän lyhyeen työvuoroon ja Viktoriin, jolla on tai on ollut mahdollisuus pelastaa meidät molemmat yhden projektin mittaiselta piinalta. En osaa lainkaan arvioida, millä todennäköisyydellä Viktor suostuu tai kieltäytyy projektista. Tiedän kuitenkin tasan tarkkaan, että meistä kahdesta minä olen heikommilla jäillä, jos hän suostuu Marjatan ehdotukseen: Viktorilla on minuun enemmän vaikutusvaltaa kuin minulla häneen, tiesi hän sitä tai ei. Hän kaiken kukkuraksi edes epäröi käyttää valtaansa. Pahimmillaan hän suostuu projektiin vain siksi, että pääsee iskemään useammin vyöni alle. Ajatus saa karvani pystyyn, sillä yhä edelleen on äärimmäisen satuttavaa kuulla, että joku todella väittää ja uskoo minun olevan paha. En tietenkään ole puhdas pulmunen, olen tehnyt virheitä, mutta… en silti väittäisi itseäni väkivaltaiseksi persoonaksi, joka aiheuttaa tuhoa ympärillään. Viktor kuitenkin näkee minut juuri niin, sillä Samuel on aikanaan päättänyt tekeytyä uhriksi, minun uhrikseni. Jollakin keinolla Samuel sai asiasta kuin asiasta leivottua minun syytäni sen sijaan, että hän olisi joskus löytänyt korjattavaa omasta toiminnastaan. Ja nyt, kun minusta ja Samuelista on jo aikaa, kärsin edelleen hänen pahemman luokan marttyyriluonteestaan. Jos minulta kysytään, tilanne on suorastaan uskomaton. En pysty ymmärtämään, miksi jokin suurempi voima on päättänyt työntää Viktorin elämääni juuri tällä kriittisellä hetkellä, kun olen jo luullut päässeeni jaloilleni. On kai vain kohtalon ivaa, että Marjatta vielä kaiken kukkuraksi haluaa minun työskentelvän tiiviisti Viktorin kanssa. 

  –Mutta meillä alkaakin näköjään aika loppua, niin lopetellaan nyt tähän ja jatketaan tästä ensi viikolla, luennoitsija päättää viimein ikuisuudelta tuntuneen luennon. Kerään nopeasti tavarani ja laitan ne reppuun, mutta jään sitten hetkeksi jumiin luentosalin puolivälissä olevan penkkirivin päähän. Alemmilta penkkiriveiltä suorastaan tulvii ihmisiä ovea kohti, enkä mahdu astumaan portaille ennen kuin ihmisvirta laantuu hieman. Odotellessani kaivan puhelimen esiin taskustani ja huomaan Leonan laittaneen viestin minulle jokin aika sitten.

~ Leona 
Sullahan on luento tänään klo 10-12? Tuutko syömään mun kanssa sen jälkeen?

~ Minä

Muuten joo, mut pitää kiirehtiä töihin, vuoro alkaa puol yhdeltä :( En kyllä oo siitä kauheen innoissani… nyt pitäis nimittäin selvitä, joudunko tekemään sen projektin Viktorin kanssa 😰

~ Leona

Ai joo, kyllähän me puhuttiin siitä vuorosta 🤦🏻‍♀️ Mut hitto, mä ihan totta pidän peukut pystyssä ja sormet ristissä sun puolesta, että se jätkä ei oo sun tuleva työpari. Ja tsemppiä myös, etenkin pahimman varalle! ❤️

Leona vastaa viestiini nopeasti ja saa minut hymyilemään hieman. Tuntuu hyvältä, ettei hän lainkaan vähättele tuskaani, mitä Marjatan ehdottamaan projektiin liittyy. En kuitenkaan ehdi jäädä pohtimaan ystävyyttämme sen enempää, sillä ihmisvirta portailla on viimein laantunut, ja pääsen lähtemään luentosalista. Ajan ripeästi pyörällä kotiin, haen jääkaapista eväät ja sitten… sitten otan jokseenkin haluttomasti suunnaksi työpaikkani, enkä pidä lainkaan sisälläni kasvavasta tunteesta.

Töissä ehdin tuskin laittaa eväät jääkaappiin ja käydä pikaisesti Alexan luona varmistamassa päivän työni, kun Marjatta jo tulee luokseni ja pyytää mukaansa työhuoneeseensa. Enkä minä voi kuin seurata ja esittää täysin rauhallista, vaikka todellisuudessa haluaisin juosta takaoven kautta tilannetta karkuun. Intuitioni velloo rauhattomana, eikä se yleensä tiedä mitään hyvää. Ja no, kun sitten hetken kuluttua Marjatta avaa minulle ja itselleen oven työhuoneeseensa, melkein jähmetyn paikalleni. Viktor. Hän istuu jo tuolilla Marjatan työpöydän edessä ja katsoo meihin päin päätään kääntäessään minua ehkä sekunnin ajan kylmästi, kunnes vääntää kasvoilleen satavarmasti tekaistun innostuneen odottavaisen hymyn. Marjatan läsnäolon vuoksi en voi mulkoilla Viktoria, vaan pakotan itsekin kasvoilleni jonkin hymyä muistuttavan ilmeen samalla, kun istahdan miehen viereen. 

  –Onpa upeaa saada teidät molemmat tähän nyt samaan aikaan puhumaan tästä projektista. Ja ennen muuta ihan mahtavaa, että te molemmat olette tähän suostuneet. Mä olen varma siitä, että te tulette olemaan loistava tiimi!

Ei, ei, ei, eiiiiiiii. Mä en tilannut tätä, mä en halunnut tätä, mä en pysty tähän, mä en selviä tästä. Mä ihan totta annan kohta Leonan eliminoida ton äijän tai Samuelin. Luoja anna mun kaikki kestää. Hemmetin kiva loppuvuosi töissä tiedossa siis, parun mielessäni kuin pikkulapsi, kun Marjatta ilmaisee myös Viktorin suostuneen projektiin. 

  –Mutta millä mielellä te itse lähdette tähän projektiin? Marjatta kysyy, enkä todellakaan tiedä, miten pystyn muodostamaan mitään positiivista sanottavaa projektista tähän hätään. Ja sitten Viktor avaa suunsa.

   –Oikein odottavaiset tunnelmat on. Mukava päästä tutustumaan Tessaan paremmin ja kehittää omaa ammattilaisuuttaan tällaisen haasteen kautta, hän sanoo ja hymyilee ensin Marjatalle. Kun katse kääntyy esihenkilöstämme minuun, hymy pysyy samana, mutta silmät ovat yhtäkkiä arktisen kylmät. 

  –Joo, mulla samat fiilikset. Oikein kiva päästä työskentelemään Viktorin kanssa, sanon ja hymyilen Marjatalle ja katson sitten tuoretta työpariani niin jäätävästi kuin suinkin vain osaan. Jossain sisälläni taistelutahtoni herää eloon. Älä luule, Viktor, että sä voisit murskata mut noin vain. Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa.

(Niinhän tässä taas kävi, että syksy ja opinnot vei mukanaan, eikä postauksia ole pahemmin tullut 🥲 Katsotaan taas, milloin seuraava postaus sitten näkee päivänvalon :'D)