Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuulumiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuulumiset. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 31. joulukuuta 2025

Mitä minulle tapahtui vuonna 2025?

Tämäkin vuosi on ollut blogin puolella melko hiljainen. Siitä huolimatta yksi asia kuitenkin pysyy, nimittäin perinteikäs vuosikooste. Tänä vuonna saattekin nauttia peräti sata kohtaa sisältävästä koostesta. Olen listannut koosteeseen enemmän ja vähemmän arkisia asioita, jotka ovat aiheuttaneet minulle iloa tai päänvaivaa kuluneena vuotena. Sen pidemmittä puheitta voidaankin siirtyä suoraan koosteen pariin. 

Vuonna 2025...
1. jouduin heti alkuvuodesta suorittamaan tuholaistorjuntaa... :(((((
2. ja stressasin itseni suurin piirtein hengiltä tuholaisten takia :(((((
3. söin tammikuun pakkasilla jäätelöä 
4. luin e-kirjoja
5. tuskailin autoilun ja liukkaiden pihojen ja teiden yhdistelmää (en ole varmin talvikelin kuski)
6. itkin suurin piirtein silmät päästäni kuunnellessani Väinö Linnan "Täällä Pohjantähden alla" -trilogian toista osaa
7. rakastin palsternakkaa uunijuureksissa
8. tein super hyvää pesto-tomaatti-juustomunakasta
9. seurasin jälleen taitoluistelun EM- ja MM-kisoja, enkä sitten katsonutkaan muuta urheilua 
10. kävin pitkillä kävelyillä kaverini kanssa
11. aloitin uuden asunnon etsimisen osin vastentahtoisesti
12. fiilistelin Kaija Koon "Seuraavassa elämässä" -biisin lyriikoita
13. rakastin dippivihanneksia
14. haastoin itseäni tekemällä esseitä välillä muistakin aiheista kuin omasta suosikistani (vänkään usein suosikkiaiheeni puoliväkisin kurssiin kuin kurssiin)
15. iloitsin, kun näin viherkasveissani uutta kasvustoa
16. luovutin kesätöiden saamisen suhteen
17. tilasin ja ompelin lisää haalarimerkkejä opiskelijahaalareihin
18. pelasin jälleen paljon Unoa kavereiden kanssa <3
19. käytin äänioikeuttani
20. rakastin toisinaan "mökkihöperöityä" asuntooni ja olla useampia päiviä vain yksin
21. unohdin, miltä koti ilman tuholaisia tuntuu
22. koin jonkinlaista epätoivoa maailmantilanteesta
23. "terapialauloin" ääneni käheäksi
24. tein muuttosuunnitelmaa jo kauan ennen kuin edes löysin uutta asuntoa, kiitos tuholaisten :(((
25. fiilistelin vanhoja soittolistojani 
26. rakastin syödä banaanilettuja aamupalaksi
27. ihailin auringonlaskuja ensimmäisessä omassa kodissani läpi vuoden miettien, että kaikista eniten jäisin kaipaamaan kyseisestä kodista iltapäivien ja iltojen valoa
28. luin tenttiin keskellä yötä
29. sain unirytmini totaalisen sekaisin 
30. nukuin ensimmäistä kertaa ikinä läsnäolopakolliselta luennolta pommiin (perfektionisti minussa ei pitänyt tilanteesta)
31. sain kuin ihmeen kaupalla kesätöitä sen jälkeen, kun olin jo menettänyt toivoni töiden saamisen suhteen
32. hyppäsin jälleen tuntemattomaan...
33. ja kaipasin jollain tasolla takaisin tuttuun ja turvalliseen
34. kirjoitin Kätketyt haavat -tarinaa silloin, kun olisi pitänyt opiskella :'D
35. prokrastinoin aivan liikaa
36. hoidin auton huoltamiseen liittyviä asioita ja koin itseni aikuiseksi (aina aikuisuus ei tuntunut kovin kivalta :'D)
37. heräsin kukonlaulun aikaan parin tunnin yöunien jälkeen turhan monta kertaa
38. näin kiinalaisen ultrahalpakrääsäverkkokaupan joulualemainoksia kesäkuussa :'(
39. rakastin teräksistä juomapulloa, jossa vesi säilyy tuntikausia kylmänä
40. kävin kaverini kanssa pyörälenkillä
41. kuuntelin äänikirjoja kesätöissä
42. kirjoitin ehkä ensimmäistä kertaa koskaan epäironisesti jopa positiiviseksi miellettävän runon
43. kaipasin luovaa kirjoittamista...
44. ja kirjoitin harjoituspätkiä usein silloin, kun olisi pitänyt jo nukkua
45. rakastin Ylen "Sukuni murhamysteeri" -podcastin kolmatta kautta (Kuka oli CIA-vakooja Veikko?)...
46. ja jäin miettimään tapausta pitkäksi aikaa
47. tein yllättäen ja pikavauhtia yhden kurssin kesäopintoina valtavan henkilökohtaisen pettymyksen välttämiseksi
48. kiitin itseäni edelliskesänä hankkimastani tornituulettimesta heinäkuun helteiden aikana
49. myöhästyin junasta ensimmäistä kertaa koskaan :(
50. sain hyväksytyn arvosanan tentistä, josta minun ei kaiken järjen mukaan pitänyt päästä läpi
51. nautin mehujäätelöistä
52. ilmoittauduin kandiseminaariin... 
53. ja aloitin siten kandintutkielman tekemisen
54. kävin ystäväni kanssa iltauinnilla kauniilla, mutta erittäin kivisellä rannalla (kyseessä ei ollut virallinen uimaranta)
55. osallistuin vieraslajitalkoisiin
56. olin toisinaan perin hämmentynyt parikymppisyydestäni...
57. ja toisaalta samaan aikaan hyvin sinut asian kanssa
58. iloitsin toisinaan alle 1,6 euroa maksavasta bensasta
59. olin ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin totaalisen hämilläni toisesta ihmisestä ja kyseenalaistin aivan kaiken...
60. ja olin samaan aikaan asiasta innoissani kuin pikkulapsi joulupukista
61. olin iloinen pienistä voitoista
62. olin tukena ja sain tukea
63. rakastin yhdistää halloumin jonkin makean, kuten nektariinin tai viinirypäleiden, kanssa
64. tulin uskomattoman iloiseksi sanattomasta moikkauksesta (nyökkäämisestä)
65. ahdistuin edelleen ajoittain voimakkaasti mitä erinäisimmistä syistä
66. jätin viikonloppuisin herätyksen pois päältä kesätöiden aikaan ja nukuin juuri sen aikaa kuin nukutti
66. herättelin kuollutta lenkkeilyharrastusta henkiin
67. perfektionisti minussa otti turpaan, kun jouduin epämukavuusalueellani sietämään omaa epätäydellisyyttäni
68. (kesä)työt eivät seuranneet minua kotiin
69. kauhistelin hirvikärpäsiä
70. keräsin marjoja
71. tajusin olevani mukana kolmessa identtisesti nimetyssä WhatsApp-ryhmässä
72. nautin viileistä päivistä ja purevasta tuulesta poskipäillä
73. rakastin pötköttelyä
74. kävin muutamissa opiskelijatapahtumissa
75. purin ajatuksia, ahdistusta ja muita tunteita runoja kirjoittamalla
76. pohdin laulamisen merkitystä itselleni
77. ärsyynnyin parvekkeella tupakoivasta naapurista
78. jätin kääntämättä kortin... ja kaduin sitä :(
79. juoksin Cooperin testin useamman vuoden tauon jälkeen
80. onnistuin leipomaan aidosti korvapuustin näköisiä korvapuusteja
81. itkin kuunnellessani Finlandia-hymniä
82. poikkesin kävelylenkeilläni hautausmaalle
83. leivoin sokerinhimoni taltuttamiseksi mikromutakakkua yhden jos toisenkin kerran
84. pohdin itsestä huolehtimista ja sen vaikeutta
85. valutin aamukolmelta kyyneleitä ja räkää
86. luin pitkästä aikaa vapaa-ajallani fyysisiä kirjoja, jotka olin itse valinnut satunnaisesti kirjaston hyllyjen välissä haahuilemalla
87. tuskastuin kandintutkielmani keskeisten käsitteiden määrittelyyn
88. irtisanoin ensimmäisen oman kotini vuokrasopimuksen...
89. ja allekirjoitin uuden asunnon vuokrasopimuksen kaikesta huolimatta ristiriitaisin tuntein
90. kipuilin monella tapaa itseni kanssa
91. herkistyin kävellessäni tihkusateisena, harmaana ja kylmänä marraskuun puolivälin sunnuntaina viimeistä kertaa tuttua reittiä asuinalueellani sunnuntaikävelyn merkeissä
92. pakastin mitä erikoisimpia tavaroita
93. kärsin muuttoviikolla varsin kivuliaasta kynsivallintulehduksesta
94. muutin
95. katsoin Linnan juhlia
96. opettelin käyttämään pesukoneen ajastintoimintoa
97. rakastin (hetkittäin jopa tieteellistä) kirjoittamista
98. join glögiä
99. olin iloinen uuden asuntoni isosta pakastimesta
100. olin väsynyt
 


Miten sen nyt sanoisi... On ollut vähän rankka vuosi. Voi kuinka paljon mä toivonkaan, ettei mun olisi koskaan tarvinnut tietää, millaista on asua helposti ja voimakkaasti ahdistuvana ihmisenä tekstiilituholaisten kanssa 12 pitkää kuukautta. Voi kuinka paljon mä toivonkaan, että voisin jo nyt luottaa niiden jääneen taakse. Mutta ei, mun on odotettava vielä kuukausia, ennen kuin ehkä uskallan vihdoin huokaista helpotuksesta ja laskea hartiat alas. 

Tekstiilituholaiset ja tuholaistorjujana toimiminen ovat tämän vuoden aikana vaikuttaneet kaikkeen mussa ja mun elämässä. En muista päiväkään, ettenkö jossain kohtaa olisi ajatellut asiaa. Tuholaiskokemus on ollut varsin kokonaisvaltainen: se on tarkoittanut ennakointia ja suunnittelua, toimintaa ja varotoimenpiteitä, pakastimen täyteen sullomista, lukemattomia 60 asteen pyykkikoneellisia, parvekkeen hyödyntämistä, aktiivista imurointia, muovilaatikoita ja -pusseja, unettomia öitä ja päänsärkyä. Voisin melkein sanoa, että tänä vuonna kaikki mun ajatukset ja liikkeet ovat kiertäneet tuholaisten kautta. Koti ilman tuholaisia on ollut tämän vuoden suurin toive, jonka toteutumisesta en muutosta huolimatta voi vielä kuukausiin olla varma.

Tuholaisten lisäksi en oikein tiedä, mitä sanoisin tästä vuodesta. Oon voinut pahoin, itkenyt kolmelta aamuyöllä ja päivällä ja toisaalta myös kokenut valonpilkahduksia. Sain esimerkiksi kesätöitä jälleen siinä kohtaa, kun olin jo melkein luopunut toivosta. Oon myös pelannut taas kerran lukemattomia Uno-pelejä kavereiden kanssa, nauranut, kuunnellut hyvää musiikkia ja laulanut ääneni käheäksi. Lisäksi oon saanut tehdä kandidaatintutkielmaa aiheesta, josta oon aidosti ollut innoissani. Mutta niin, on ollut myös rankkaa. Sen myötäminen itselleen on vain jostain syystä ollut jälleen kerran aika kipeää. Ehkä sitä ikuisena suorittajana ruoskii itseään siitä, ettei yksinkertaisesti ole kaiken keskellä jaksanut suorittaa niin paljon kuin olisi halunnut tai muka pitänyt. 

Ehkä juuri tän vuoden rankkuuden takia pidän vuoden tärkeimpinä oppeina niitä hetkiä, kun olen huomannut, miten rankalla kädellä suhtaudun edelleen itseeni ja tekemisiini verrattuna siihen, miten monet muut suhtautuvat muhun. On ollut jopa ravistelevaa tajuta, miten tapani suhtautua omiin inhimillisiin virheisiini on jollakin tapaa kieroutunut ja vääristynyt. Oon hirvittävän iloinen siitä, että elämääni on osunut etenkin tämän ja muutaman edellisen vuoden aikana itselleen ja muille armollisia ihmisiä. He ovat nimittäin konkreettisesti osoittaneet mulle, että virheet eivät automaattisesti tarkoita maailmanloppua. Ja joo, perfektionisti mussa elää edelleen ja voi hyvin, mutta ehkä se on vihdoin ottanut edes hitusen osumaa.

Kirjoittajana mun on tietenkin mainittava jotain myös kirjoittamisesta - se kun on ollut jälleen tänä vuonna monina ahdistuksenhetkinä mun pelastusrenkaani. On suorastaan uskomatonta ajatella, että kirjoittaminen on ollut osa mua ja mun elämääni nyt jo yli 10 vuoden ajan. Kun pieni minä syksyllä 2015 alkoi kirjoittaa päiväkirjaa, ei se tyyppi varmasti koskaan ajatellut, että kirjoittaminen olisi tulevaisuudessa olennainen osa sen identiteettiä. Blogin hiljaisuudesta huolimatta olen siis kirjoittanut, purkanut mieltäni ja ylitse kuohuvia tunteitani tänäkin vuonna. Olen myös pyrkinyt kehittämään itseäni tieteellisenä kirjoittajana ja salaa haaveillut, että myös tieteellisestä tekstistäni voisi havaita oman tyylini kirjoittaa. Kymmenen kirjoittamisvuoden jälkeen en siis edelleenkään ole kyllästynyt kirjoittamaan. Vaikka ajoittain sanojen, lauseiden ja virkkeiden muodostaminen on tuntunut hyvin vaikealta ja tahmaiselta, on kirjoittaminen tarjonnut vastapainoksi myös lohtua ja flow-elämyksiä. Ilmeisesti asia on vain niin, että kerran kirjoittaja on aina kirjoittaja. 

Mutta joo, tällainen on ollut mun vuosi 2025: mieltä nakertava ja raskas, tylsä ja samaan aikaan vaiherikas. Ensi vuodelta toivon muun muassa sitä, että mun ei tarvitse toimia tuholaistorjujana tai pakata muuttolaatikoita keskellä kiireisintä opiskelurupeamaa. Eniten toivon kuitenkin, että voisin vähän paremmin. Että ahdistus väistyisi hieman useammin, että uskaltaisin yrittää ja antaa itseni olla myös haavoittuvainen ainaisen suojakuoreen käpertymisen sijaan. 

Teille kaikille mä toivon lempeää, hyvää ja turvallista uuttavuotta 2026! Toivottavasti jaksatte lukea mun tekstejä vielä tulevana vuonnakin <3

tiistai 31. joulukuuta 2024

Mitä minulle tapahtui vuonna 2024?

Hei, on taas tämän jo perinteikkään postauksen aika! Nyt siis pääsette kurkkaamaan mun vuoteen 2024 :D

Vuonna 2024...
1. sain rauhaa siististä keittiöstä / keittokomerosta
2. kävin Idan ja Kallen keikalla
3. pidin viherkasvini (jälleen) elossa
4. selvisin englannin kurssin suullisesta esitelmästä, vaikka jännitys oli kova
5. pystyin hyödyntämään pääaine- ja kieliopinnoissa sivuaineitani ilahduttavan paljon...
6. ja sen pohjalta sain jo mahdollisen idean kanditaatintutkielmaani
7. laitoin joulu/kausivalot ikkunaan jo marraskuussa
8. sain opiskelijahaalarit
9. sain sormenpääni kipeäksi haalarimerkkejä ompelemalla
10. rakastin (ja rakastan edelleen) introvertille täydellistä Pinklazercat'in "Hyi helvetti, ihmisiä" -haalarimerkkiä
11. suoritin ensimmäistä kertaa Exam-tentin
12. luin englanninkielistä tentti- ja kaunokirjallisuutta
13. hankin paperikalenterin ja oikeasti myös käytin sitä etenkin opintojen aikatauluttamisen apuna
14. pääsin kesätöihin siinä kohtaa, kun olin jo heittänyt hanskat tiskiin töiden löytymisen suhteen
15. hankin tuulettimen asuntooni, jonka lämpötila oli kesällä pahimmillaan 31 °C
16. kävin hiihtämässä vielä huhtikuun alkupuolella
17. ihmettelin marraskuussa kesällä hankkimani basilikan kuolemattomuutta...
18. ja jouduinkin joulukuun alussa heittämään hyvästit sille
19. leikkasin (tai siis leikkautin) hiukseni 20 senttiä aiempaa lyhyemmäksi mietittyäni asiaa aktiivisesti ainakin kaksi vuotta...
20. enkä onnekseni katunut päätöstä :'D
21. sain luettua loppuun muutaman kirjan, joiden lukemisen olin aloittanut 2–3 vuotta sitten
22. yritin pitkästä aikaa saada (kaunokirjallisuuden) lukemisesta itselleni rutiinin
23. aloin julkaista blogissa uutta novellisarjaa 1,5 vuoden tauon jälkeen
24. nautin ja kärsin kirjoittaessani
25. opiskelin edelleen pomodoro-tekniikkaa hyödyntämällä
26. söin hätävararuokana soijarouhesörsseliä (pastaa, soijarouhetta, ketsuppia ja soijakastiketta) :'D
27. lenkkeilin yksin ja kaverin kanssa
28. pelasin lukuisia Uno-pelejä kavereiden kanssa
29. kävin kerran opiskelijabileissä
30. valokuvasin auringonlaskuja
31. saunoin hirvittävän vähän (sillä vietin suurimman osan ajastani omassa kodissani, jossa minulla ei ole saunaa / saunavuoroa)
32. kuuntelin Spotifysta musiikkia 34 931 minuuttia, mikä on peräti 13 765 minuuttia viime vuotta enemmän
33. kuunnelluin artistini oli Blind Channel ja eniten kuuntelemani kappale puolestaan Blind Channelin ja RØRYn "DIE ANOTHER DAY"
34. ostin itselleni yhden joulukoristeen (joka on myös ainut joulukoristeeni jouluvalojen lisäksi :'D)
35. tein kasvislasagnea
36. pyöräilin usein (kesä)töihin ja yliopistolle
37. totesin vehnätyynyn olleen ehkä vuoden paras ostos
38. opiskelun tehokkuus vaihteli suuresti – joinain viikkoina kaikki takkusi, joinain taas suorastaan upposin opiskeluun
39. laitoin maapähkinävoita kaurapuuroon ja pidin siitä
40. pyörin toisinaan tunteja hereillä sängyssä saamatta unta
41. olin stressaantunut, ahdistunut ja rättiväsynyt...
42. mutta myös iloinen, rentoutunut ja energinen
43. painiskelin edelleen vuosien takaa tuttujen asioiden kanssa
44. pohdin paljon itseäni kirjoittajana
45. leivoin karjalanpiirakoita
46. lauloin ääneni käheäksi
47. kävin jälleen viisaudenhampaanpoistossa
48. käytin äänioikeuttani
49. lenkkeilin Fasun (perheeni suomenlapinkoiran) kanssa
50. rakastin salt & vinegar -sipsejä
51. heräsin joinain aikoina kukonlaulun aikaan, toisinaan taas vasta iltapäivällä
52. olin pari kertaa sitkeässä räkätaudissa
53. yritin valita lempeyden ja ylpeyden itseäni kohtaan piiskaamista useammin vaihtelevin tuloksin
54. katsoin Youtubesta vuosikausia vanhoja vlogeja ja yritin samalla löytää yhä aktiivisia tai uusia vloggaajia (rakastan my day tai my week -tyylistä sisältöä)
55. seurasin taitoluistelun EM-, MM-, GP- ja SM-kilpailuja (enkä sitten muuta urheilua katsonutkaan :'D)
56. pesin ikkunoita
57. venytin turhan usein opiskeluhommien palautuksen viime tippaan
58. tein joulutorttuja ja -pipareita (valmistaikinasta)
59. jatkoin "ylipitkien" esseiden kirjoittamista, sillä tiivistämistämistaitoni on suoraan sanottuna surkea
60. poltin kynttilöitä
61. keräsin mustikoita
62. ostin vihdoin kauan haaveilemani bluetooth-sankakuulokkeet
63. unelmoin hieman vaatekaapin päivitystä, mutta en lopulta saanut hankittua sinne juuri mitään (itselleni) uutta
64. kävelin yhden luontopolun läpi :'D
65. "hamstrasin" Nordqvistin piparkakku-rooibosta, sillä mielestäni se on yksi parhaista kofeiinittomista teejuomista
66. ostin parvekkeelle kesäkukaksi ruukkuruusun
67. olin huolissani terveydestä (omasta ja muiden)
68. ostin tarjoussuklaata
69. suhtauduin rakkauden mahdollisuuteen varsin epäileväisesti
70. tein omannäköisiä valintoja, epäröin, kaduin ja seisoin lopulta kuitenkin niiden takana, koin yksinäisyyttä sekä ystävyyttä ja yhteenkuuluvuutta, itkin silmät päästäni ja nauroin vatsani kipeäksi, elin hetkessä ja kuitenkin edelleen paljon jossain aivan muualla, kaipasin elämääni jotain muuta tai lisää, enkä vieläkään ollut valmis hukkumaan.


Huh, tällainen vuosi sitä on tullut siis elettyä. Voisin sanoa, että vuosi 2024 on ollut mulle ehkä ennen kaikkea varsin vaihteleva. Tunnetilat on heitelleet epätoivosta, surusta ja ahdistuksesta onnenhetkiin, ylpeyteen ja iloon saakka joskus jopa saman viikon, ellei peräti päivän, aikana. Oon kohdannut monia itselleni (henkisesti) kivuliaita tilanteita, joiden keskellä usko itseen ja maailmaan on ollut koetuksella. Samaan aikaan oon kokenut vahvaa elämänhalua, mikä on vaan korostunut omien ja muiden terveyshuolien takia. Tää ei siis missään nimessä ole ollut mun elämäni vaikein vuosi, mutta ei tätä voi parhaimpienkaan vuosien joukkoon laittaa. Kun mietin kulunutta vuotta, en oikeastaan ihmettele lainkaan, että mun vuoden kuunnelluin biisi oli/on just "DIE ANOTHER DAY". Etenkin kyseisen biisin kertosäkeestä löytyvät lainit 'Cause lately I've been looking hard / where is my love? / Where is my luck? / Where is my faith? / My reason to die another day ovat puhutelleet paljon. 


"DIE ANOTHER DAY" -biisin laineista itselleni tänä vuonna erityisen ajankohtaiselta on tuntunut Where is my love? - oon nimittäin pohtinut paljon romanttista rakkautta tänä vuonna. Kuten tossa ylläolevassa 70-kohtaisessa listassakin mainitsen, en enää tänä vuonna oo oikein jaksanut uskoa rakkauteen tai siihen, että se olisi mahdollista mulle. Aihepiiristä on tullut 20-vuotiaalle mulle ihanan sijaan melko kipeä, vaikka 14-vuotias minä ei sitä ehkä uskoisikaan. Oon nykyään just se tyyppi, jota ihan suunnattomasti ärsyttää, jos joku sanoo, että "rakkaus löytyy/tulee vastaan kun sitä vähiten odottaa". Toisaalta tiedostan kyllä hyvin myös sen, etten ole tehnyt rakkauselämäni eteen oikeasti yhtään mitään. Jonkun Tinderin tms. deittisovelluksen lataaminen lähinnä ahdistaa ajatuksena ulkonäkökeskeisyyden ja niistä kuultujen "kauhutarinoiden" takia. Ja no, mitä tulee ihmisten tapaamiseen oikeassa elämässä, niin sekään ei tunnu tällaiselle syvän päädyn introvertille ja jonkinlaisesta sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivälle yhtään sen todennäköisemmältä reitiltä löytää rakkaus. Niinpä oon 20-vuotiaana alkanut suhtautua omaan rakkauselämääni valitettavan pessimistisesti. Ehkäpä yksi vuoden 2025 tavoitteistani voisikin olla saada usko rakkauden mahdollisuuteen takaisin :'D.

Romanttisen rakkauden pohtimisen lisäksi yksi tän vuoden suurista teemoista mun elämässä on ollut ystävyys. Tänä vuonna oon syventänyt muutamaa ystävyyssuhdetta ja iloinnut niistä, mutta pohtinut myös niitä ystävyyssuhteita, jotka on syystä tai toisesta ikään kuin kuivuneet kasaan. Oon esimerkiksi huomannut, ettei mulla oikeastaan ole lapsuudenystäviä, sillä mun vanhimmat nykyiset ystävät oon saanut lukiosta. Vaikka oon saanut viimeisen vuoden aikana yliopiston aloituksen myötä uusia kavereita, koen ehkä jollain tasolla silti, että mun elämässä olisi edelleen tilaa jollekin tai joillekin uusille ihmisille ihan kaverimielessä. Suurin syy tähän uuden ihmissuhteen kaipuuseen on ehkäpä se, että koen tällä hetkellä olevani jokseenkin yksin joidenkin kiinnostuksenkohteideni (kuten raskaamman musiikin) kanssa. Joitain asioita olisi siis yksinkertaisesti vain ihana päästä fiilistelemään toisen ihmisen kanssa. Tämänkin takia yksi mun ensi vuoden tavoitteista voisi olla uusiin ihmisiin tutustuminen, tai ainakin tutustumisen yrittäminen :'D. 

Mutta joo, tällaisia asioita oon puuhaillut, pohtinut, kokenut ja tehnyt vuonna 2024. Vuoteen on mahtunut iloa ja valoa, mutta myös huolia ja murheita. Ensi vuodelta toivoin ehkä ennen kaikkea juuri toivoa ja uskoa parempaan, sillä kuluneena vuonna nuo asiat ovat olleet ajoittain hieman hukassa. Lisäksi toivon vuodelle 2025 enemmän luovaan kirjoittamiseen kuluvia tunteja - tänä vuonna kun olen käyttänyt kirjoitustuntini lähinnä esseisiin ja oppimispäiväkirjoihin. En kuitenkaan tee edelleenkään mitään julkaisutahtiin liittyviä lupauksia. Tai no, ehkä mä yhden lupauksen uskallan tehdä! Nimittäin sellaisen, että tulen julkaisemaan Kätketyt haavat -tarinaan uuden osan jossain kohtaa tammikuuta. Uusi osa on siis jo ihan hyvällä mallilla, vaikka ei olekaan täysin valmis vielä. 

Nyt on kuitenkin aika päättää vuosi 2024 täällä blogin puolella. Toivotan teille kaikille turvallista, ihanaa ja hyvää uuttavuotta 2025! ❤️ Kiitos myös tästä vuodesta jokaiselle, joka on mun raapustuksia lukenut ja/tai kommentoinut täällä blogissa. Toivottavasti jaksatte seurailla mun kirjoituksia vielä ensi vuonnakin :D 

sunnuntai 31. joulukuuta 2023

Mitä minulle tapahtui vuonna 2023?

Vuosi lähenee loppuaan ja blogi on tänä vuonna ollut todella hiljainen. Yksi kuitenkin on ja pysyy hiljaiselosta huolimatta, nimittäin jokavuotinen vuosikatsaus. Alla olevasta 70 kohdan listasta voi lukea, mitä kirjoittaja eli minä olen tänä vuonna puuhaillut. 


Vuonna 2023…

  1. osallistuin abiristeilylle 

  2. valmistuin ylioppilaaksi arvosanoin B–C–M–E–E–E

  3. olin itseeni (ja YTL:ään) äärimmäisen pettynyt, kun äidinkielen ylioppilaskokeen laudatur jäi yhden pisteen päähän

  4. olin iltaihmisenä kesätöissä paikassa, jossa työt alkoivat aina klo 6 aamulla :’D 

  5. muutin omilleni

  6. aloitin yliopisto-opinnot

  7. matkustin junalla useamman kerran…

  8. ja nautin junalla matkustamisen helppoudesta

  9. sain parkkisakot :(

  10. sain uusia kavereita…

  11. mutta koin silti ajoittain syvää yksinäisyyttä

  12. olin edelleen ahdistunut

  13. olin kadottanut kirjoitusintoni

  14. rakastin Paul Eliaksen Post sinä -albumia

  15. kuuntelin edelleen musiikkia kansanmusiikista inspiroituneesta popista aina suhteellisen raskaaseen metalliin asti

  16. kuuntelin musiikkia Spotifysta noin 21 000 minuuttia, mikä on noin 3 000 minuuttia edellistä vuotta vähemmän :( 

  17. musiikin kuuntelun sijaan kulutin ahkerasti alkuvuodesta YouTuben study with me -videoita, jotta jaksoin keskittyä opiskeluun

  18. kuuntelin Spotifyn mukaan eniten muun muassa suomalaista poppia, vaihtoehtometallia ja metalcorea

  19. opettelin sekä sisä- että alaviitteiden käyttöä johtuen pää- ja sivuaineideni eriävistä viittauskäytännöistä

  20. jouduin katsomaan opetusvideoita YouTubesta, kun en millään saanut sivunumerointia alkamaan kolmannelta sivulta Wordissa

  21.  pelkäsin valinneeni väärän alan, kun opinnot syksyn alussa tuntuivat kovin tahmeilta

  22. luin tai kuuntelin yhteensä 18 suomalaista klassikkoa erään kurssin takia syksyn aikana

  23. totuttelin elämään kerrostalossa

  24. kotiuduin asuntooni jopa hämmentävän nopeasti

  25. äänestin eduskuntavaaleissa… 

  26. ja olin opiskelijana huolissani kaikkien opiskelijoiden tulevaisuudesta leikkausten takia

  27. raahasin viikoittain kotiin kilokaupalla kasviksia, hedelmiä ja juureksia, jotta saisin 500 gramman päivittäisin tavoitteen täyteen :’D 

  28. kuuntelin valtavasti äänikirjoja kesätöissä ollessani

  29. söin kampus/opiskelijaravintoloissa lounasta

  30. olin väsynyt

  31. yritin (jälleen) pyristellä irti perfektionismista vaihtelevin tuloksin

  32. jouduin rasvaamaan rasvaisella voiteella kuivia jalkojani 

  33. kävin koiran kanssa lenkkeilemässä

  34. hiihdin Lapissa huhtikuussa 3 päivän aikana noin 50 kilometriä…

  35. ja haaveilin luistelutyylin suksista luistellessani ikivanhoilla pertsan suksilla :’D

  36. opin (ehkä) vihdoin, miten pitää iho kosteutettuna

  37. tiskasin käsin, sillä asunnossani ei ole astianpesukonetta

  38. kävin sitseillä, vaikken alkoholia käytäkään

  39. osallistuin ainejärjestön tapahtumiin

  40. tein ihanan helppoa ja hyvää linssikeittoa

  41. olin pitkästä aikaa yötä kummitätini luona

  42. kirjoitin (jälleen) synkillä hetkillä vielä synkempiä runoja, joita en koskaan julkaissut

  43. ostin heijastinvaljaat 

  44. epäilin omaa osaamistani monessa asiassa – usein turhaan

  45. jouduin ostamaan uuden puhelimen, kun vanha alkoi osoittaa lähestyvän hajoamisen merkkejä

  46. opettelin puhdistamaan lattiakaivon 

  47. olin syksyllä kipeänä vain kerran, vaikka monet opiskelukaverit sairastelivat useamman kerran

  48. kävin muutaman kerran ratsastamassa

  49. nautin yksin asumisesta

  50. ostin joulu/kausivalot asuntooni ja muistin myös pitää niitä päällä :’D

  51. yritin toisinaan opetella soittamaan kitaraa sujuvammin

  52. lauloin (naapurien iloksi) asunnossani (kuitenkin hiljaisuutta kunnioittaen)

  53. tutustuin uuteen kotikaupunkiini

  54. kuvasin auringonlaskuja asuntoni ikkunoista

  55. kävin pitkillä kävelyillä

  56. kävin kaverini kanssa katsomassa Barbie-elokuvan 

  57. sisustin ja järjestelin asuntoani

  58.  yritin opetella rentoutumaan

  59. nukuin toisinaan niin pitkään kuin huvitti

  60. kirjoitin esseitä ja muita opiskelujuttuja liian usein vielä puolenyön aikaan :’D

  61. pohdin, miten saisin ruokalaskun summan pysymään mahdollisimman pienenä monipuolisuudesta tinkimättä 

  62. en saanut hankittua avaimiin oikeasti kivaa avaimenperää, vaan pidin niissä kotikotoa löytynyttä random avaimenperää :’D

  63. pelasin tietokoneella Simsiä

  64. pelasin kavereiden kanssa Unoa enemmän kuin vuosiin

  65. tapoin kaverilta viime vuonna lahjaksi saadun joulutähden yllättäen vasta lokakuussa 

  66. luin ja/tai kuuntelin vuoden aikana yhteensä 37 kirjaa, eli onnistuin tavoitteessani lukea tai kuunnella vähintään 26 kirjaa

  67. loppuvuoden huipennuksena kävin yllättäen yläviisaudenhampaanpoistossa, kun hammas otti ja tulehtui 

  68. totesin, etten tiedä, olenko nyt sitten aikuinen

  69. yritin elää arvojeni mukaan

  70. halusin pois ja jäädä, kuunnella ja tulla kuulluksi, rakastaa ja tulla rakastetuksi, pärjätä yksin ja saada apua, ilmaista mielipiteitä ja olla hiljaa, tuntea ja olla tuntematta, suoriutua ja olla suoriutumatta, itkeä ja nauraa, pelätä ja toivoa, elää ja hengittää, ennen kaikkea juuri elää.


Huh, taas yksi vuosi paketissa. Vuosi, jolloin en kirjoittanut juuri mitään tänne blogiin. Voisi kai sanoa, että tänä vuonna on jälleen ollut melko tuulista ja myrskylyhtyä on kaivattu yhtenä jos toisenakin hetkenä. Silti on ollut paljon myös hyviä hetkiä, hetkiä, joita voin kai sitten vanhana kiikkustuolissa muistella onnellisena. 


Tuntuu hieman oudolta ajatella, että tänä vuonna on tapahtunut niin paljon asioita: penkkarit, abiristeily, viimeiset ylioppilaskokeet, ylioppilaaksi valmistuminen, kesätyöt, muutto omilleen ja maalta kaupunkiin, niin sanotulle kolmannelle asteelle eli korkeakouluun eli mun tapauksessa yliopistoon siirtyminen, uudet ja vanhat kaverit, opiskelijatapahtumat ja tietysti niin, niin monet erilaiset tunteet monien asioiden äärellä. Välillä kaikkien näiden asioiden keskellä on ollut tosi vaikea olla, ja se vuosien takaa tuttu ahdistuneisuus on saanut mut pyörimään valveilla öisin 120 senttiä leveällä sängyllä. Oon itkenyt ja kiroillut, tuskastunut, rauhoittunut ja nähnyt taas valoa. Valon hetkillä mä olen ollut hemmetin ylpeä itsestäni, etenkin siitä, etten oo vieläkään luovuttanut.



Sanoisin, että tää vuosi 2023 on ollut monenkirjava, hetkiä huipulla ja myös siellä rotkon pohjalla makaamista. Mun toive vuodelle 2024 on, että se sisältäisi vähemmän päiviä, tunteja, minuutteja ja sekunteja mielen rotkon reunalla ja pohjalla. Toivon myös, että saisin vihdoin edistettyä asiaa konkreettisesti, sillä näiden vuosien aikana oon oppinut, ettei (oikeasti) mitättömistä asioista ahdistuminen ole normaalia. Avun hakeminen se vasta pelottavalta kuulostaakin, mutta tiedän, että se on ainut vaihtoehto. 


Mitä sitten haluan sanoa teille lukijoille? No, ensiksi pahoittelen sitä, etten ole kirjoittanut mitään. Ja toiseksi, kiitän kuitenkin siitä, että olette lukeneet vähäisiä tekstejäni <3 Toivon mukaan tekstejä syntyisi edes hieman enemmän ensi vuonna.


Viimeiseksi: hyvää, turvallista ja onnellista uuttavuotta 2024 kaikille! <3

lauantai 4. marraskuuta 2023

Kirjoittajan paras päivä

Tiedättekö, mä olen vihdoin, pitkästä pitkästä pitkästä aikaa kohdannut kirjoittajan parhaan päivän: mä olen saanut kirjoitettua.

Kun mä reilu vuosi sitten syyskuun lopulla sain valmiiksi Lopun jälkeen -tarinan, mä menetin sen mukana kirjoitusintoni ihan täysin. Mä tavallaan lamaannuin kirjoittamisen suhteen monesta syystä. Ehkä siksi, että LJ oli mun tähänastisen "kirjoitusuran" suurin projekti, jonka parissa mä työskentelin melkein kolme vuotta. Ehkä myös siksi, että lukion toisen vuoden kevät, sitä seurannut kesä ja abivuoden syksy kevättä unohtamatta olivat aika raskaita ja työntäytteisiä. Oli kursseja, oikeastaan ihan valtavasti kursseja, toukokuulle siirtyneet vanhojentanssit ja sitten vielä ylioppilaskirjoituksiin lukeminen kesällä ja syyskuussa niihin osallistuminen. Ja tuon jälkeen mä en juurikaan ehtinyt levätä, sillä lukio-opinnot jatkuivat normaaliin tahtiin helmikuuhun asti – sillä lisämausteella, että kevään yo-kokeisiin piti valmistautua samaan aikaan. Mä väsyin. Kun kevään kirjoitukset oli lopulta ohi, mä olin oikeasti hemmetin väsynyt ja kaikkeni lukio-opinnoille antanut. Jopa ilmeisesti luovuus katosi musta tuon vuoden aikana, eikä millään ole meinannut tulla takaisin. 

Kesällä mä olin vielä kaksi kuukautta kesätöissä arkisin klo 6.00 – 14.30 ja heräsin töiden takia aamuisin ennen viittä. Eipä siinä väsymys päässyt väistymään tai luovuus kukkimaan, vaikka työpaikka ja -kaverit olivatkin kivoja. Ja no, mitäs vielä. Elokuun alusta asti valmistelin muuttoa ja lopulta elokuun puolivälin jälkeen sullottiin tavarat kahteen autoon ja otettiin suunnaksi uusi kaupunki 300 kilometrin päässä kotoa. Loput elokuusta meni muuttokaaoksen raivaamiseen, asettumiseen ja tarvittavien tavaroiden hankintaan. Syyskuun alussa mä aloitin yliopisto-opinnot. Opintoja tuli valittua ensimmäiselle syksylle 28 opintopisteen verran. Ei sinänsä liian vaativa suoritus, mutta täytyy myöntää, että itsenäisen työn määrä ja aikataulutuksen tärkeys ovat päässeet yllättämään. Yhden opintopisteen eteen joutuu oikeasti työskentelemään yllättävän paljon, etenkin, kun joutuu samaan aikaan opettelemaan esimerkiksi esseen viittauskäytäntöjä ja tieteellisen tekstin lukemista. 


Että niin. En mä tiedä, onko sittenkään varsinainen yllätys, että luova kirjoittaminen on takunnut ja tuntunut satunnaisten runojen kirjoittamista lukuun ottamatta lähinnä puulta. Aika ja energia ovat menneet johonkin muuhun kuin kirjoittamiseen. Ja voi hemmetti, miten vieraalta on tuntunut, kun en ole pystynyt kirjoittamaan mitään pitkää fiktiivistä tekstiä yli vuoteen. Mä olen ollut yli vuoden kirjoittaja, joka ei juurikaan kirjoita, vaikka haluaisi. Koska kyllä, mä olen monesti yrittänyt kirjoittaa uutta tarinaa, mutta koskaan siitä ei ole tullut mitään. 

Siksi mä olen kohdannut kirjoittajan parhaan päivän – vihdoin. Viime yönä mä sain kirjoitettua ensimmäistä kertaa aikoihin uutta tarinaa, jolla on ehkä jopa mahdollisuuksia kasvaa valmiiksi asti. Mä tunsin intoa, kun mä muodostin sanoja Docs-tiedostoon. Ja kun mä nyt mietin tuota, mua vähän jopa itkettää, vaikka se naurettavalta kuulostaakin. Mutta oikeasti. Kirjoitusinnon palaaminen on mulle kuin saisin palan itsestäni takaisin. Hetkittäin on nimittäin tuntunut siltä, etten koskaan tule saavuttamaan unelmaa omasta kirjasta, jos palo luovaa kirjoittamista kohtaan ei koskaan palaisikaan. Mutta nyt se on näyttänyt mulle, että se kaikki on vielä mussa. Se sama palo, joka mussa ehkä lopullisesti syttyi syksyllä 2017, kun raapustin lyijytäytekynällä A5-vihkoon ensimmäiset tarinani. Se on mussa vieläkin. Ja mä olen niin onnellinen, että sille vihdoin on ilmeisesti taas tilaa mun elämässä.

Vielä mä en uskalla luvata mitään uudesta tarinasta, koska oon kirjoittanut sitä vasta parin sivun verran ja kaikki juonesta lähtien on vielä niin auki. Mutta niin kuin LJ:n epilogin kommenttikentässä vuosi sitten kirjoitin, tämä uusi tarina saattaa onnistuessaan olla hieman erilainen, vaikka samaan aikaan niin samanlainen kuin aiemmatkin. Toivon kovasti, että tarina saa nyt siivet selkäänsä – jotta mun kirjoittamattomuudesta johtuva identiteettikriisi loppuisi ja jotta saisin vihdoin jakaa jotain uutta luettavaa myös teille <3

Eipä siis auta kuin hakata näppäimistöä ja toivoa parasta :'D.

torstai 31. elokuuta 2023

Omillaan

Elokuu, kesä loppusuoralla ja elämäni ensimmäiset muuttolaatikot oman huoneen lattialla. U-S-K-O-M-A-T-O-N-T-A. Mä ihan oikeasti muutan pois kotikylästä, kauas kotikylästä. Niin kauas, etten varmasti tule käymään kotona joka viikonloppu tai edes joka toinen, kun se ei olisi taloudellisesti järkevää. Edes opiskelijahintaiset junaliput eivät ole niin halpoja.


Tää paljon puhuttu uusi alku tuntuu aika jännittävältä, pelottavalta ja innostavalta. Pelottaa, jos tän alan opinnot ei tunnukaan yhtään omilta tai jos naapurit onkin hirveän meluisia. Jännittää, miten tuun pärjäämään vuokrayksiössäni ja yliopisto-opinnoissa. Molempiin ja etenkin jälkimmäiseen liittyy paljon uutta opeteltavaa, enkä vielä tiedä, miten tulen ikinä sisäistämään kaiken. Mä en pidä epävarmuudesta, mutta tiedän jo nyt, että ekat viikot niin yliopistolla kuin asunnolla tulee olemaan sitä täynnä. 


On tää kaikki silti innostavaa ja kivaa. Pääsen sisustamaan kämppää itseni näköiseksi budjetin ja vuokranantajan määrittelemissä rajoissa, luoda itselleni sopivaa arkea, nukkua viikonloppuisin niin pitkään kuin huvittaa, opiskella ja nähdä, miten mun omat siipeni kantavat. Ja nyt saan aloittaa myös puhtaalta pöydältä: uusi kaupunki, uudet ihmiset. Kukaan ei tiedä musta mitään eikä oleta musta vielä mitään – aika virkistävää, eikö? 


No, jos ihan totta puhutaan, mä nautin suuresti myös siitä, ettei mun tarvitse muuttaa ihan ypöyksin kauas kotoa, vaan saan samaan kaupunkiin yhden hyvän kaverin. Siellä me voidaan toivon mukaan olla toistemme tukena ja apuna, ennen kuin kotiudutaan uuteen paikkaan paremmin. Musta ainakin tuntuisi tosi yksinäiseltä ja pelottavalta muuttaa vieraaseen paikkaan ilman ketään. On siis vain ihanaa, että joku tuttu tyyppi asuu samassa kaupungissa – etenkin, kun introverttina lämpenen hitaasti uusille ihmisille.



Yläpuolella oleva kursivoitu teksti on kirjoitettu muutama päivä ennen muuttoa. Tää ei-kursivoitu teksti on taas kirjoitettu viikko muuton jälkeen. Täällä mä nyt olen, kaukana kotikylästä, omillani. Muuttokaaos alkaa hiljalleen vähentyä kämpässä ja sen myötä tää alkaa tuntua jo vähän enemmän kodilta. Totta kai monet asiat hakee vielä paikkaansa ja huomaan joka päivä tarvitsevani vielä joitain tavaroita, mutta kyllä täällä pystyy jo elämään. 


Ekana iltana, kun muuttoapuna toimineet vanhemmat ja isoveli olivat lähteneet pois, musta tuntui hetken aikaa tosi yksinäiseltä ja avuttomalta. Ehkä ahdistikin vähän, kun katsoin parvekkeelta tutun auton lipuvan pois. Liikenteen äänet kuuluivat häiritsevän läheltä ja rappukäytävästä kuuluvat naapurien ovien kolahdukset saivat mut säpsähtämään. Vieras paikka, vieraat äänet ja täysi kaaos asunnossa saivat mut epäröimään, ja hetken aikaa mietin, oliko tää mun elämäni suurin virhe. 


Oikeastaan mä olen jopa vähän yllättynyt siitä, että mun katastrofiajattelu kesti vain hetken – siis oikeasti hetken. Heti silloin ekana iltana mä lähdin kaverini kanssa käymään paikallisessa Cittarissa. Ehkä just se, etten mä ollut koko iltaa yksin, rauhoitti mua, sillä huomasin konkreettisesti, etten ole täällä oman onneni nojassa. Sillä sitä mä ehkä jännitin eniten tässä muutossa, vaikka melko introvertti tapaus olenkin. 


Että sellaista. Pieni kotikylä vaihtui kuin vaihtuikin suhteelliseen isoon kaupunkiin. En mä vielä näin lyhyen ajan jälkeen tunne itseäni kaupunkilaiseksi, vaikka ihan kohtuullisesti täällä viihdynkin. Ja no, kotikylääkin kaipaan hetkittäin. Sieltä kaipaan ehkä eniten hiljaisuutta, sitä kun mistään ei oikeasti kuulu mitään. Täällä harvemmin on niin hiljaista, vaikken mä (lyhyellä kokemuksella sanottuna) millään kovin meluisalla alueella asu. Välillä mä myös haluaisin päästä rapsuttamaan Fasua, meidän 3-vuotiasta lapinkoiraa. Sen rapsuttamista mä joudun kuitenkin odottamaan siihen asti, että menen käymään kotikotona. Perheenjäsenten kanssa sentään onneksi pystyy puhumaan puhelimessa ja laittamaan viestejä.


Vaikka muutto onkin on nyt pääpiirteissään ohi, uusia asioita mun elämään on tulossa vielä paljon. Ihan nurkan ja muutaman päivän takana odottaa yliopisto-opintojen aloitus, a-p-u-a. Jännittävää, pelottavaa, innostavaa. Tästä voi tulla ihan mitä tahansa. Eniten mä kuitenkin toivon, että tästä tulee hyvä elämänvaihe – sellainen, jota voi hymyillen myöhemmin muistella.

lauantai 3. kesäkuuta 2023

Ohi on lukio 2020–2023

3.6.2023 tuntui vasta äsken, siis melkein kolme vuotta sitten elokuussa, varsin kaukaiselta päivämäärältä. Ennen kesäkuun kolmatta vuonna 2023 oli edessä pitkä tie: tuhansia oppitunteja, lukuisia kurssikokeita ja koeviikkoja, stressiä, onnistumisia, pettymyksiä, wanhat, ylioppilaskokeisiin lukemista, ajokilometrejä ja yhteensä 84 kurssia. 

Oli.

Se on imperfekti.

Tänään mä painan valkolakin päähäni, todistusvalinnalla saatu opiskelupaikka taskussa ja yksiön vuokraaminen mielessä. 

Tänään mä päästän irti tästä tutusta kouluympäristöstä, parhaasta sohvannurkasta lukion käytävällä, opettajista, kaikesta. Elokuussa mua odottaa uusi, pelottava ja kuitenkin innostava, elämänvaihe kaukana kotikylästä. 


Mulle lukioaika tuskin jää mieleen elämäni parhaina hetkinä. Mä olen ollut ahdistunut ja syvän melankolinen, tuntenut yksinäisyyttä ja pelännyt pitkän matikan kurssikokeita. Mä olen ollut niin tavattoman pettynyt itseeni, suoriutumiseeni ja epätäydellisyyteeni, että olen itkenyt keskiyön kyyneliä, vaikka heikko ääni perfektionistin rinnalla on sanonut, ettei mun pitäis olla pettynyt, vaan ylpeä itsestäni. En vieläkään osaa olla lempeä itseäni kohtaan, vaan mieluummin piiskaan itseäni niin sanotusta alisuoriutumisesta. 


On lukiossa ollut paljon hyvääkin, moninkertaisesti enemmän kuin yläasteessa. Oon saanut uusia kavereita, opiskellut mielenkiintoisia aineita, tuntenut oloni vapautuneeksi, uskaltanut yrittää, oppinut tuntemaan itseni paremmin ja osoittanut itselleni, että pystyn mihin vain. Mä olen saanut laulaa muutamissa ylioppilasjuhlissa (en omissani :’D), oon pitänyt äikän puhekurssilla pitkän puheen ja oppinut puhumaan sitä pitäessäni hitusen rauhallisemmin (puhun normaalisti ja etenkin jännittäessäni todella nopeasti, vaikkakin hyvin artikuloiden), oon uskaltanut laajentaa maailmankatsomustani, kuunnellut myös eriäviä mielipiteitä ja ymmärtänyt, että mielipiteitä ja ajatuksiaan saa muuttaa. 


Mä selvisin jopa pitkästä matikasta, vaikka usein ajattelin, että lyhyt matematiikka olisi ollut mulle helpompaa ja kivempaa opiskeltavaa. Pitkä matikka stressasi mua, aiheutti ahdistusta ja koeviikoilla myös huonosti nukuttuja öitä. Mun matikan kurssien keskiarvo on 6 ja ylioppilaskirjoituksista sain lopulta arvosanan B – ja uskokaa tai älkää, pitkän matikan B:stä mä olen aidosti ylpeä. Tuokin arvosana vaati multa kovasti töitä, ja se on yksi ainoista saamistani ylioppilaskokeiden arvosanoista, joista en ajattele, että olisin pystynyt parempaan. Samaan aikaan ajattelen kuitenkin, että pitkän matikan B ei korvaa näitä kolmea vuotta, joiden aikana matikan opiskelu on tuottanut tuskaa. Lyhyt matikka olisi tehnyt mun opiskelusta vähemmän stressaavaa, mutta minkäs teet: itsepäisyys puski mut jatkamaan, vaikka lyhyeen siirtyminen olisi voinut olla parempi ratkaisu.


Tänään mä yritän olla itsestäni kokonaisvaltaisesti ylpeä, sillä nää kolme vuotta, 84 kurssia, kuusi ylioppilaskoetta ja monet muut asiat on vaatineet multa paljon. Mun arvosanat lukion aikana on vaihdelleet vitosen ja kympin välillä, mut ne ei muuta mun arvoa mitenkään. Mun arvoa ei muuta se, ettei mun yo-todistuksessa tavoitteista, toiveista ja mahdollisuuksista huolimatta lopulta ole yhtään laudaturia. Sen mä yritän muistaa: sen, että mä olen arvokas, vaikka perfektionistin asettamat tavoitteet eivät ole täyttyneet. 


Viimeiseksi mä haluan onnitella jokaista tänä keväänä valmistuvaa ylioppilasta ja ammattilaista: olette kaikki tehneet kovan työn, jota on syytä juhlia ♡


Ohi on lukio 2020–2023.

Kiitos kaikesta.