Kätketyt haavat #13

VIKTOR

Lauantaiaamuna kömmin sängystä ylös, tuijotan itseäni tyhjin silmin vessan peilistä hetken aikaa ja raahaudun sitten keittämään kahvia pieneen keittiööni, katselen tihkusateessa koiriaan reippaasti ulkoiluttavia ihmisiä ja pohdin, miksen saa ajatuksiani irti Tessan muutaman päivän takaisesta monologista. Asian piti olla päivänselvä. Minun piti vain kuunnella hänen nyyhkytarinansa ja todeta hänet sen jälkeen patologiseksi valehtelijaksi, mutta sen sijaan istun aamukahvini äärellä pohtimassa, miksi tuntuu väärältä tehdä niin. En oikeastaan osaa edes sanoa, mikä Tessan torstaisessa kertomuksessa tekee minut epävarmaksi hänen syyllisyytensä suhteen. Aiemmin olen nimittäin ollut täysin varma siitä, ettei Tessa voisi saada minua epäröimään lainkaan Samuelin kuvausta tapahtumista. Ja no, asia tuntuu edelleen kovin omituiselta. Nainen ei ole näyttänyt tai sanonut minulle mitään, mikä olisi suoraan räjäyttänyt tajuntani ja saanut minut häpeämään omaa tyhmyyttäni, mutta silti jokin torstaisessa Tessassa häiritsee minua, pakottaa minut kelaamaan hänen sanojaan päässäni yhä uudestaan ja uudestaan – turhaan. Tiedän, ettei vastaus epäröintini tarpeellisuuteen löydy Tessan sanoista, vaan olemuksesta. On kuin hän olisi ollut aidosti vereslihalla kertoessaan väkivallan asteittaisesta kehittymisestä ja omasta sokeudestaan asian suhteen. On kuin hän olisi aidosti pyrkinyt varjelemaan jotain särkyvää sisällään samalla, kun luovutti minulle aseensa. On kuin hänen omat sanansa olisivat olleet tuskallisia piiskaniskuja suoraan hänen selkäänsä. Mutta pelkkä “on kuin olisi” ei riitä, se ei ole konkreettinen todiste Tessan sanojen todenperäisyydestä. Ja jos nyt totta puhutaan, olen ehkä ensimmäistä kertaa koskaan alkanut miettiä myös sitä, onko minulla mitään konkreettisia todisteita Samuelin kertomuksen todenmukaisuudesta. Mieleeni tulee vain se, että hän vaikutti Tessan lähdön jälkeen jonkin aikaa melko maansa myyneeltä. Mut kai mä ja muut nyt oltais tajuttu, jos se ois vain esittänyt, mietin ja tiedostan, että argumenttini on turhan huojuva ollakseen pätevä.

Ei ehkä ole kovin yllättävää, että päädyn jauhamaan Tessasta Valmalle, kun hän myöhemmin päivällä tulee luokseni käymään. 

  –Sä oot edelleen ihan siinä samassa sana vastaan sana -tilanteessa kuin aiemminkin, veli hyvä. Ei mulla ole sulle mitään pikaratkaisuja tarjolla, hän sanoo minulle, kun olen aikani jaaritellut Tessan torstaisesta monologista ja omista ajatuksistani siihen liittyen.

  –No ei varmaan olekaan, kyllä mä nyt sen tiedän. Mutta kun sä näet tän asian vähän toisesta näkökulmasta kuin mä, niin mä haluaisin tietää, mitä sä ajattelet ja mitä mun pitäisi sun mielestä tehdä, vastaan ja saan Valman huokaisemaan. 

  –En mä tiedä! Yksi vaihtoehto voisi olla se, että antaisit olla ja yrittäisit elää elämääsi niin kuin koko Tessaa ei olisi olemassakaan. Mut koska mä tiedän, että se ei ole sulle edes vaihtoehto, niin musta sun pitäisi vaan pyrkiä kaivamaan todisteita Tessan tai Samuelin kertomusten tueksi. Konkreettiset todisteet on sun avain eteenpäin, mut onhan se tosiasia, että henkinen väkivalta voi olla vaikea asia konkreettisesti todistettavaksi.

  –Sehän tässä onkin, että ei niitä konkreettisia todisteita välttämättä ole. Ja joo, oot ihan oikeassa siinä, etten mä haluaisi antaa tän asian vain olla, vaikka se susta oiskin ihan potentiaalinen vaihtoehto asian ratkaisemiseksi. 

  –Onhan se potentiaalinen vaihtoehto, jos sulle on ihan okei, että sä saatat elää valheessa. Mun on taas sanottava, että tilastot on Tessan puolella. Mut voihan se olla niin, että Samuel on parisuhdeväkivallan uhri, eikä Tessa vastoin tilastoja. Musta ainoa mahdollinen asia, jonka sä voit tehdä saadaksesi varmuuden niiden kahden parisuhteen kiemuroihin, on keskustella asiasta ihan suoraan mielellään nimenomaan Tessan kanssa, koska sen näkökulma on sulle edelleen vieraampi. Voisit vaikka kysyä suoraan siltä, että onko sillä jotain todisteita siitä, että Samuel oli henkisesti väkivaltainen, Valma ehdottaa.

  –Mähän osoittaisin suoraa epäluottamusta Samuelia kohtaan kysymällä tuollaista Tessalta! Tai jos Tessa oikeasti onkin tässä se pahis, tuon kysyminen ois sille varmaan jonkinlainen riemuvoitto sen suhteen, että on saanut käännytettyä mut Samuelia vastaan. Tuon kysyminen nimittäin osoittaisi, että pelkät Samuelin sanat ei enää riitä mulle, sanon ja näen pikkusiskoni puistelevan päätään.

  –Viktor, sä ajattelet tätä asiaa edelleen siitä näkökulmasta, että Samuel varmasti puhuu totta. Ei se, että sä vaadit Tessalta todisteita tarkoita epäluottamuksen osoittamista Samuelia kohtaan. Kysymällä todisteita sä päinvastoin laitat Tessan seisomaan selkä seinää vasten. Jos sillä ei ole mitään todisteita tai se on kovin haluton näyttämään sellaisia sulle, sä voi olla jo aika varma siitä, että Tessa valehtelee. Jos sillä taas on todisteita ja se oikeasti haluaa saada sut uskomaan itseään, miksi se ei näyttäisi sulle niitä? Okei, ne voi olla helvetin arkoja ja henkilökohtaisia asioita näyttää omalle viholliselle, mut jos se riittävän palavasti haluaa saada sut uskomaan, niin kyllä se sulle todisteita näyttää, jos niitä vain on olemassa, Valma selittää asiaa minulle kuin olisi pikkulapsi, vaikka todellisuudessa minä olen isoveli. Tunnen oloni oikeastaan jopa vähän tyhmäksi, kun kuuntelen pikkusiskoani. 

  –Okei, joudun nöyrtymään, sä oot oikeassa. Ehkä olisi ihan hyvä idea pyytää Tessalta todisteita. Mut mitä nekin sit oikein olisi? Jotain viestejäkö? Tuntuu tiedätkö ihan vähän väärältä edes ajatella, että mä lukisin kahden ihmisen välisiä yksityisiä keskusteluja, sanon ja hieron käsilläni kasvojani tilanteeseen tuskastuneena. 

  –No, ne viestit voi oikeasti olla ainoa konkreettinen todiste väkivallasta. Muita todisteita voisi olla vaikka Tessan frendien havainnot tai tyyliin Tessan päiväkirja, mut niissä nyt tietysti on vain yhden tyypin näkökulma mukana. Plus Tessan frendit on varmasti sen puolella samalla tavalla kuin sä oot Samuelin. Et sä kuitenkaan voi tehdä muuta kuin kysyä, jos haluat tietää totuuden, pikkusiskoni jatkaa, enkä minä voi enää harata vastaan. Seuraavaksi pitäisi kai vain keksiä, miten vaadin todisteita Tessalta.

Valman lähdettyä luotani iltapäivällä saan ryhdistäydyttyä ja lähden käymään Aapelin luona hänen pyydettyään minua sinne. Osaan jo ennalta arvata, että tällä kertaa hänen kutsunsa ei ole täysin pyyteetön. Hän on nimittäin muuttamassa tyttöystävänsä Helmiinan kanssa yhteen, ja uskoakseni kutsun taustalla on ajatus muuttoavun saamisesta. Kun hän sitten ojentaa minulle yhden jääkaappikylmän alkoholittoman oluen, olen asiasta jo varma – kukapa ei pehmittelisi kavereitaan muuttoavuksi oluella?

  –Tänään mennään alkottomalla, ku mä oon huomenna menossa Helmiinan siskon lapsen synttäreille. Ei viitsi ottaa riskiä, että ois siellä lasten keskellä yhtään darrassa, Aapeli selittää minulle, vaikka oikeastaan minulle ei tarvitsisi selittää juoman alkoholipitoisuudesta mitään - olen tullut paikalle kävellen. 

  –No joo, varmasti siellä arvostetaan, ettei “setä” tule paikalle alkoholin vaikutuksen alaisena. Mut mullehan sä tarjoilet bisseä ihan vaan siksi, että haluat mun tulevan muutaman viikon päästä muuttoavuksi, eikö? kysyn.

  –Ähäkutti, arvasit! Mutta joo, jos viitsisit tulla auttamaan, niin arvostaisin isosti ja Helmiina myös. Ja hei, uudella kämpällä on sentään hissi, niin tarvii vaan täällä raahata roinia täysin portaita pitkin, Aapeli virnistää.

  –No kyllähän mä sitten tulen, jos sinne uuteen kämppään oikein hissillä pääsee! Ei vaan, lupaan tulla avuksi, kunhan sä lupaat, että sulla on tällä kertaa käytössä parempi muuttoauto kuin se viime kerran kauhea rotisko.

  –Myönnetään, auto oli väärä kohde säästää. Eli joo, eiköhän meille joku parempi vempele löydy jostain. Mut mitäs sä? Aapeli vaihtaa puheenaihetta ehkä siksi, etten ehtisi enää perääntyä lupauksestani.

  –Noh, mitäs tässä, työharjoittelua ja niin edelleen, vastaan.

  –Ja työharjoittelussa varmaan Tessaa? hän kysyy, kun olen juuri ottanut hörpyn oluestani. Kysymys saa minut ensin vetämään juomaa väärään kurkkuun ja sitten yskimään hallitsemattomasti, kun kehoni yrittää saada nesteen pois väärästä paikasta. 

  –Taisin osua oikeaan, Aapeli sanoo virnistäen ja lyö minua muutaman kerran kevyesti yläselkään avokämmenellä.

  –Mä en ihan ajatellut, että sä muotoilisit asian noin. Mutta joo, kyllähän se Tessa vähän väistämättä pyörii mielessä töissä, sanon ja pyyhin yskimisen seurauksena silmiini ilmestyneet vedet pois.

  –Äijä, sä oot toivoton, Aapeli pyörittää päätään, enkä voi oikein itsekään kieltää asiaa —  olenhan juuri jauhanut Tessasta siskoni kanssa puhumattakaan siitä, kuinka paljon olen jauhanut Tessasta eri ihmisten kanssa koko syksyn aikana.

  –No ehkä, mut ihan totta, se juttu ottaa koko ajan vain uusia kierroksia. Jouduttiin nimittäin tällä viikolla kuseen töissä, kun meidän yritys esittää ihan normaalia työparia meni… pahemman kerran pieleen, sanon. Aapeli ei vaikuta olevan kovin yllättynyt asiasta.

  –Yllättyneet parijonoon. Mut joo, teille tuli siis jotain seuraamuksia?

  –Jouduttiin esihenkilön puhutteluun molemmat ja saatiin vaatimukseksi selvittää yksityiselämään liittyvät riitamme maanantaihin mennessä. Kyllähän me sitten “keskusteltiin” aiheesta Tessan kanssa. Rehellisesti sanottuna se keskustelu oli kuitenkin enemmän Tessan monologi väkivaltaan liittyen. Nyt mä sitten pohdin, pitäisikö sitä uskoa vai ei, selitän.

  –Ilmeisesti siinä Tessan monologissa oli sitten jotain, mikä sai sut vähän epäilemään Samuelin kertomusta?

  –Ehkä oli, ehkä ei. Mua vaan häiritsee se, että Tessan olemus oli niin vilpitön ja jotenkin… haavoittuvainen tai jotain. Ei sen sanoista oikein saanut irti mitään tajuntaa räjäyttävää, eikä sillä ollut mitään konkreettisia todisteita Samuelia vastaan, mutta… 

  –Pyydä siltä niitä todisteita, kun tää asia ei muuten tule ikinä selviämään, hyvä ihminen, Aapeli sanoo ja vaikuttaa jopa hieman turhautuneelta.

  –Ai marssin maanantaina työpaikalle ja hieron sopua ilmoittamalla, että nyt pitäisi saada jotain todisteita kehiin? Eiköhän me sillä tavalla päädytä vain pahempaan riitaan ja saada lopulta molemmat kenkää, pyörittelen vuorostani omaa päätäni. Aapeli huokaisee.

  –Ei sun niin tarvitse tehdä. Ilmoitat sille maanantaina, että sotakirves on toistaiseksi heitetty kaivoon ja teette välirauhan. Kun pöly on laskeutunut ja esihenkilö on taas tyytyväinen, voit työpaikan ulkopuolella kysyä niitä todisteita. Eiköhän Tessa niitä sulle jostain kaiva, jos oikeasti haluaa osoittaa olevansa syytön, hän ehdottaa ja saa minut tuntemaan oloni hieman tyhmäksi. Välirauha saattaa nimittäin olla juuri se, mitä tarvitsen tähän hetkeen Tessan kanssa jatkuvan riitelyn sijaan. Parhaassa tapauksessa välirauha saa Tessan laskemaan muurinsa hetkeksi ja sitä kautta paljastaa minulle jotain hyvinkin olennaista kyseisestä naisesta sekä hänen suhteestaan Samueliin.

(Mitä luulette, onnistuuko Viktor saamaan Tessalta konkreettisia todisteita?)