maanantai 11. helmikuuta 2019

Sydämen kutsu #1

Kaikki tapahtui yllättäen. Tai oikeastaan hitaasti. Mitä edes oli tapahtanut? Ihmiset olivat paniikissa, minä myös. Hän ei saanut kuolla. Ei vain saanut. Ei nyt, kun kaikki tärkeä oli vielä sanomatta. Kyyneleitä ihmisten kasvoilla. Hoitaja, lääkäri, hoitaja. Yhtäkkiä muistikuva. Muistikuva siitä, mistä kaikki alkoi.

Pieniä kakkos- ja kolmasluokkalaisia. Elias heidän keskellään. Joku vie häneltä pipon, joku toinen haukkuu ja kolmas huutelee perättömyyksiä. Minä katsomassa sivussa, kunnes saan tarpeekseni ja kerään rohkeuteni. 
  -Lopettakaa! Antakaa Eliaksen olla! huudan kiusaajille. Kiusaajat perääntyvät. Haen Eliaksen pipon maasta ja annan sen hänelle. Eliaksen kiitollinen katse. 

Kaikki tuo kymmenen vuotta sitten. Siitä alkoi meidän ystävyytemme. Meistä tuli parhaat ystävät. Aina tukemassa toista. Aina auttamassa. Aina lähellä. Paljon rakkautta. Me todella rakastimme toisiamme. Taas muisto, nyt vain muutaman vuoden takaa.

Istun sängylläni. Elias istuu tuolilla pöytäni ääressä. Mietin, miten koskaan voisin kertoa hänelle. Oliko se järjetöntä. Olla ihastunut ihmiseen, joka oli oma paras ystävä. Elias katsoo minua tietäen, että jokin painaa minua. Hän tuntee minut niin hyvin. 
  -Senni. Onko kaikki hyvin? Elias kysyy. 
  -Kaikki on ihan hyvin. Ehkä mä oon tulossa kipeeksi tai jotain, vastaan. Näen Eliaksen silmistä, että hän tietää minun valehtelevan. 
  -Pitäiskö sun sitten käydä tohtorin vastaanotolla? hän sanoo. 
  -Ei tää oo mitään sellaista. Elias katsoo minua vakavana, nousee sitten ylös ja istuu viereeni sängylleni. Sydän hakkaa miljoonaa. 
  -Mä taidan tietää, mille tohtorille sun kannattaisi mennä, Elias sanoo nyt jo hiukan hymyillen. Katson häntä hölmönä. Mitä hän oikein selittää? 
  -Senni, sä tarviit lemmentohtoria, Elias sanoo. Minä häkellyn entistä pahemmin. Katselemme toisiamme odottaen seuraavaa siirtoa. Sitten yhtäkkiä. Minä, Elias. Huulet. Suutelemme. Minä ja Elias. 

Kello tuntui likkuvan eteenpäin kuollettavan hitaasti. Havahduin ajatukseen Eliaksen isälle soittamisesta. Vapisevin käsin valitsen numeron ja soitan. Toivoin, että Tuukka vastaisi puhelimeen siitä huolimatta, että oli Ranskassa toisen poikansa kanssa. Puhelin tuuttaa kerta toisensa jälkeen. Minun oli pakko saada Tuukka kiinni. Miten selittäisin hänelle, että Eliasta on ammuttu. A M M U T T U.
  -Tuukka.
  -Senni täällä hei, kuiskasin puheluun. Ääneni tärisi.
  -Mitä asiaa sulla on? Tuukka kysyi.
  -Mä... Elias... Eliasta on... Ammuttu, sain sanottua ennen kuin kyyneleet alkoivat valua poskiani pitkin. Tuukan epäuskoinen ääni puhelimen toisessa päässä sai minut tajuamaan tilanteen hulluuden. Minun Eliastani oli ammuttu. Maailman kilteintä ja ihaninta ihmistä oli satutettu hengenvaarallisella tavalla. Yritin rauhoitella Tuukkaa parhaani mukaan.
  -Mä oon täällä koko ajan. Mä en jätä Eliasta yksin. Lääkärit on sanonut, että Eliaksella on kaikki mahdollisuudet. Nyt vaan pysyt rauhallisena. Mä soitan heti, kun tiedän enemmän.
  -Sun täytyy ilmoittaa Veralle. Senni, sä ilmoitat sille, Tuukka vaati ennen kuin sulki puhelun. Nimi iskeytyi tajuntaani. Vera. Sille naiselleko minun täytyi soittaa nyt? Muistikuva.

Iina ja minä puistossa. Puhun Iinalle Eliaksen uudesta tyttöystävästä, Verasta.   
  -Mä en pidä Verasta yhtään, sanon. Iina katsoo minua mietteliäänä. 
  -Musta tuntuu, ettet sä pidä Verasta, koska sulla on vieläkin vähän turhan vahvat tunteet Eliasta kohtaan. Olisit onnellinen sen puolesta. Se on onnellinen Veran kanssa. Ja vaikka te ette osanneetkaan olla yhdessä, teillä on silti tosi hyvät välit. Älä pilaa sitä mustasukkaisuudella, Iina sanoo. Väitän, etten ole mustasukkainen. Todellisuudessa olen. Olen kauhean mustasukkainen. Ja tiedän jo silloin, että Vera ja Elias eivät ole hyvä yhdistelmä. 

Soitin Veralle monta kertaa. Laitoin viestejä. Mutta hän ei vastannut. Hän ja Elias olivat riidelleet. Vera luuli, että minä ja Elias olisimme säätäneet jotain keskenämme. Jotain, joka ei sopinut kavereiden välille. Emme tietenkään olleet. Päinvastoin minä olin ollut oikea törppö Eliasta kohtaan viimeiset pari viikkoa, kaikki vain Veran takia. Näin, kuinka Vera lähti juhlista selvästi vihaisena. Elias oli jäänyt juhliin yksin. Minä en kehdannut kaiken typerän vääntämisen jälkeen mennä puhumaan hänelle. Tunsin syyllisyyttä siitä, että Eliaksen ja Veran välillä oli kauhea riita. Ja nyt Eliasta oli vielä ammuttu. Minua pelotti. Halusin pyytää anteeksi ja kertoa kaiken sen, miksi olin niin omituinen. Tuntui hermostuttavalta istua sairaalassa käytävän päässä ilman, että pystyi tekemään mitään. Kello näytti kahta yöllä. Soitin taas Veralle, mutta hän ei vastannut. Eipä tietenkään, ajattelin.
  -Sinä olet varmaan Senni Hästholm? joku valkotakkinen kysyi minulta yllättäen.
  -Olen kyllä. Onks Eliaksesta jotain tietoa? kysyin.
  -Kyllä. Minä olen siis lääkäri Ilkka Rantanen, ja olin mukana Eliaksen leikkauksessa. Luoti saatiin poistettua, eikä mitään sisäelimiä vaurioitunut. Kaikki meni niin hyvin kuin tässä tilanteessa on mahdollista, lääkäri sanoi. Huokaisin helpotuksesta. Minun rakas Eliakseni oli vielä hengissä.
  -Milloin mä voin nähdä Eliaksen? Missä hän edes on? kysyin lääkäriltä. Lääkäri ohjasi minut Eliaksen huoneeseen. Hän selitti, että he antaisivat Eliaksen levätä rauhassa, niin silloin paraneminenkin alkaisi nopeammin. Hän näytti niin pieneltä ja valkoiselta. Sain luvan istua hänen viereensä penkille.
  -Anteeks Elias... Mä en olisi saanut olla niin tyhmä sua kohtaan. Mä tiedän, että sä rakastat Veraa. Mutta mä rakastan sua. Väärällä tavalla. Mä haluaisin olla sun. Mä haluaisin, että sä olisit mun, puhuin hiljaa Eliakselle silittäen hänen poskeaan. Nyt se oli sanottu. Minä todella rakastin Eliasta. Kurkkua kuristi katsoa häntä siinä sängyssä. Hetken mielijohteesta painan suudelman Eliaksen huulille. Vain hetki sen jälkeen Iina paukkaa huoneeseen ja syöksyy halaamaan minua.
  -Anteeks etten mä ollut heti täällä sun kanssa. Tää on ihan kauheaa, hän sanoi. Minä vain nyökkäsin. Tämä oli kauheaa. Ja tätä täytyi kestää vielä pitkään. Niin kauan, että kaikki olisi kaikille selvää.

Fiktiivinen. Inspiraatiota saatu Salatut Elämät-sarjan Larin ja Eliaksen suhteesta.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiinnolla odotan jatkoa, jos sellaista tulee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olisi tarkoitus tulla :) Tää juttu on ollut jo pidempään mun mielessä, mutta nyt vasta sain aloitettua tän kirjoittamisen😊

      Poista